Torstaina heinäkuun 17. päivänä 1975 ★

Juhlakulkue marssi kirkonkylän läpi Palotalolta Ahjolaan.

Padasjoen Vapaaehtoinen Palokunta vietti 50-vuotisjuhlaa. Palokunnan kehitys on ollut huimaa kuluneen 50 vuoden aikana. Alkuaikojen hevosvetoisesta kalustosta on siirrytty nykyaikaiseen autokantaan. Ilman VKP-laisten uhrautuvaa, vapaaehtoista ja ilmaista työpanosta sekä kunnan myötämielistä suhtautumista ja taloudellisia uhrauksia emme voisi näin luottavaisin mielin suhtautua tuleviin tehtäviin, sanoi puheenjohtaja Reijo Toija tervehdyssanoissaan Ahjolassa. Ennen päiväjuhlaa ja paraatia vihittiin palokunnan lippu kirkossa ja suoritettiin kunniakäynti palokuntaveteraanien haudoilla. Alkutahdit juhlalle puhalsi Tampereen Työväenyhdistyksen torvisoittokunta. Juhlapuheen piti Valtion Palo-opiston johtaja Erkki Saksa. Palontorjunta kuului 1865 kunnallisasetuksen mukaan kunnan velvollisuuksiin. 1890-luvulla Padasjoella rakennettiin ”ruuttahuoneita” kyliin vapaaehtoisin voimin. Verhon kartanossa toimivan maanviljelyskoulun oppilaiden muodostama Kumppanuskunta toimi myös palokuntana.

Scroll to Top