Maaottelumarssille Kaunismäestä ★

Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton yhdessä järjestämä Maaottelumarssi marssitaan jälleen koko syyskuun ajan eli 1.–30.9.

Suoritukseen vaaditaan yhtäjaksoisesti suoritettu 10 kilometrin lenkki kävellen tai juosten yhden vuorokauden aikana.

Vähintään 10 kilometrin suorituksen jälkeen tuloksensa voi kirjata sähköiselle lomakkeelle, joka julkaistaan RES:n ja RUL:n verkkosivuilla elo–syyskuun vaihteessa. Kaikki osallistujat, jotka ovat suorittaneet vähintään yhden marssin ja kirjanneet suorituksensa lomakkeelle, osallistuvat myös lahjakorttien ja tuotepalkintojen arvontaan.

Tämän vuoden teemana on 85 vuotta ensimmäisestä Suomi-Ruotsi–maaottelumarssista. Teema heijastuu myös marssimerkissä.

Padasjoella reserviläisyhdistys järjestää perinteisen Jalkamarssin lauantaina 19.9. Kaikki halukkaat voivat osallistua aamuyhdeksältä Kaunismäestä lähtevälle kävelylenkille: aktiivireserviläiset voivat samalla suorittaa Puolustusvoimain hyväksymän kuntotestin, mikäli pystyvät kävelemään koko 25 km alle kuudessa tunnissa 10 kilon kantamuksen kera. Myös muut voivat halutessaan testata kuntoaan vastaavalla tavalla.

Jalkamarssi on MPK:n kurssi, joten sille ilmoittautuessaan saa samalla vakuutuksen. Ilman ilmoittautumistakin voi osallistua omalla vastuulla. Matkan varrella väsähtävät saavat entiseen tapaan autokyydin ja pitkin matkaa pidetään pieniä taukoja.

Maapuolustusnaisten maaottelumarssi on lauantaina 12.9. Taruksella. Yhdistys kannustaa jäseniään mukaan 10 kilometrin lenkille helppokulkuiseen maastoon ja ottamaan myös kaverin mukaan. Lähtö tapahtuu klo 10 Vähä-Tarusjärven hiekkakentältä.

Scroll to Top