Tuulivoimalat vaarantavat kunnan arvon matkailun ja maallemuuton kohteena ★

Tornimäen tuulivoimalateollisuus vaarantaa Padasjoen arvon matkailun ja maallemuuton kohteena. Pohjoismaiden matkailu kasvaa, kun eteläisemmän Euroopan helleaallot ajavat matkailijat etsimään täältä viileyttä ja vihreää luontoa. Evolla kyselyt ovat jo tänä kesänä lisääntyneet.

Matkailun lisäksi meillä Suomessa kasvaa maallemuutosta haaveilevien joukko. Moni kaupunkilainen kaipaa rauhallisempaa arkea ja ihailee yhteisöllistä kyläkulttuuria. Perheelliset pitävät tärkeänä turvallisia asuinseutuja ja pieniä kouluja. Ja kaikissa ikäluokissa on heitä, jotka uneksivat kodista luonnon keskellä, puutarhasta ja pienestä omavaraisuudesta.

Matkailuun, maallemuuttoon ja kakkosasuntoihin sisältyykin valtava elinvoiman kasvun mahdollisuus maaseudulla. Myös meillä täällä Padasjoella! Sillä hyvää ja kaunista meillä riittää. Perinteistä vehreää maalaismaisemaa ja järviä luonnonpuistojen kupeessa – ja vielä upean Päijänteemme eteläiset rannat ja saaret.

Vireitä kyläyhteisöjä, kulttuurikohteita ja palkittu sisävesisatama ravintoloineen. Toimivat peruspalvelut ja koulut, kirjasto, uimahalli ja erilaisia liikuntamahdollisuuksia. Ja vielä kohtuullinen etäisyys Lahteen ja pääkaupunkiseudulle. Kunhan ei nyt pilata tätä kaikkea kuntamme veto- ja pitovoimaa tuulivoimalateollisuudella!

Nykyisin rakennettavat suurvoimalat pilaavat maisemat, viihtyvyyden ja asumisterveyden edellytykset kymmenien kilometrien säteellä. Esimerkiksi Padasjoen Tornimäelle suunnitellut 290 m korkeat tuulivoimalat näkyvät hyvällä säällä Lahteen saakka. Voimaloiden lapojen jatkuva liike ja yötä päivää vilkkuvat punaiset ja valkoiset valot häiritsevät ulkona liikkuvia, myös Päijänteemme vesillä ja rannoilla, kuten Kelventeellä ja satamassa.

Näin suuria voimaloita ei Suomessa ole vielä rakennettu, joten muutkin haitat voivat vielä yllättää. Nykyinen reilu kilometrin minimietäisyys on täysin riittämätön, sillä uusien tuuliturbiinien melu- ja välkehaitat ulottuvat väistämättä kauemmas kuin nykyisten. Puolta matalampienkin voimaloiden melusta valitetaan vielä kahden ja jopa kolmen kilometrin päässä voimaloista. Etenkin yöaikaan asukkaita häiritsee ns. jyskyttävä tai sykkivä ääni (amplitudimodulaatio). Tämän matalataajuisen melun terveyshaitoista kiistellään, mutta suurvoimaloiden osalta ne saattavat viedä asumisterveyden edellytykset jopa kymmenen kilometrin säteellä.

Vihdoin on kehitetty mittausvälineitä, joilla matalataajuista melua voi ylipäätään mitata. Mutta nyt vasta keskustellaan siitä, pitäisikö virallisiin mittausohjeisiin sisällyttää myös alle 20 Hz:n kapeakaistainen sykintäanalyysi todellisen häiritsevyyden arvioimiseksi.

Pohjavedetkin ovat vaarassa, kun yhä suuremmat voimalat vaativat yhä järeämmät perustuskuopat. Tornimäen maanrakennus- ja betonivalutyöt uhkaavat useita pohjavesialueita, kun voimalat on kaavailtu joko pohjavesialueiden rajalle tai niiden lähelle.

Lisäksi tuulivoimalateollisuus laskee kunnan kaikkien asuin- ja lomakiinteistöjen arvoa. Tietenkin haitat osuvat eniten heihin, joiden kodit tai kesäpaikat sijaitsevat lähimpänä voimaloita. Lähikyliä – Padasjoen kirkonkylää, Nyystölää, Maakeskeä ja Auttoista – uhkaa pahimmillaan kurjistuminen ja autioituminen.

Lukuisilla paikkakunnilla tuulivoimalateollisuus onkin tuonut alueellisia ristiriitoja ja katkeruutta, kun kodit voimaloiden kupeessa menettävät arvonsa ja muuttuvat asuinkelvottomiksi tai vähintäänkin erittäin epäviihtyisiksi. He, kenellä on muuta omaisuutta kuin kotinsa, voivat toki valita oman terveytensä ja viihtyvyytensä ja etsiä uuden asuinpaikan jostain muualta.

Meille täällä Padasjoella ei tarvitse käydä näin. Jos voimalateollisuutta halutaan, niin pidetään se matalana, ettei menetetä asuntojen ja mökkien arvoa sekä viihtyvyyden ja asumisterveyden edellytyksiä. Eli suositaan aurinkovoimaloita ja unohdetaan Tornimäen kaltaiset tuulivoimalahankkeet.

Kunnan elinvoiman kehittämisen kärkihankkeiden joukossa on matkailijoiden ja uusien asukkaiden ja kesäasukkaiden haaliminen kuntaan sekä palvelujen kehittäminen. Varjelkaamme luontoa ja huikeita maisemiamme, jotka luovat näiden tavoitteiden toteutumiselle vankan perustan.

Täällä on paljon innokasta ja puuhakasta väkeä, joka uskoo kanssani kauniin kuntamme ja kyliemme hyvään tulevaisuuteen. Ponnistellaan yhdessä elinvoimaisen ja luonnonläheisen Parasjoen puolesta ilman tuulivoimalateollisuutta!

Merja Turpeinen,
Nyystölä, pääkaupunkiseudulta­ tänne muuttanut

Scroll to Top