Rientolassa valokuvanäyttely Maakesken linnuista ★

Rientolaan avattiin kesäksi Hannu Taipaleen valokuvanäyttely, jonka avajaiset pidettiin Maakesken kyläyhdistyksen kevätkokouksen yhteydessä tiistaina 20.5. Näyttelyn kuvia pääsee katsomaan vapaasti kylätalon ollessa auki.

Koko kesän kestävässä näyttelyssä on kaikkiaan 28 erilaista lintukuvaa katseltavana.

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Anna Roth-Helleri kertoo toivovansa kylätalolle runsasta käyttöä kesälle.

– Olemme avanneet pienimuotoisen myymälän, josta voi ostaa uusia Maakesken oheistuotteita, kuten T-paitoja ja kahvikuppeja. Myymälä on auki Rientolan 4H-kesäkahvilan aikataulujen mukaan, eli 30.6.5.7. joka päivä klo 1215, jolloin täällä on myös pakopelihuone. Käyttäjiä Rientolalle pyrimme houkuttelemaan mm. leffa­iltojen avulla. Elokuvia esitetään kerran kuukaudessa joka kuukauden toinen lauantai. Päivällä on ensin lapsille suunnattu elokuva ja myöhemmin esitetään aikuisille suunnattu elokuva.

Rientolassa myydään tapahtumien yhteydessä uusia Maa­keski-tuotteita, kuten T-paitoja ja mukeja.

Maakesken kyläyhdistyksellä on luvassa kesälle paljon tapahtumia. Kyläyhdistyksen tapahtumakesä saa alkunsa 7. kesäkuuta yhteisessä kesänavauksessa risteilyllä Kelventeelle. Muuten kesäksi on luvassa mm. mato-onkikilpailuja joka kuun ensimmäinen päivä, Avoimet Kylät -päivä 14.6., yhteinen juhannus Maakesken uimarannalla, 8.8. seurakunnan lauluilta Maakesken rannassa ja sadonkorjuujuhla 23.8.. Säännöllisiä tapahtumia Rientolassa ovat keppijumppa ja tanssiliikunta sunnuntaisin sekä laulukuoro tiistai-iltaisin.

Taipaleen näyttely

Rientolan seiniä koristaa tällä hetkellä 28 Hannu Taipaleen nappaamaa lintukuvaa. Valokuvausta harrastava eläkeläinen Maakeskestä on koonnut esille noin kymmenen vuoden ajalta kuvia linnuista, jotka hän on pääosin bongannut Maakesken alueella.

Taipale kertoo näyttelyn havainnoivan luonnon monimuotoisuutta.

– Olen harrastanut valokuvausta jo 1960-luvulta asti, täysin itseoppineena ilman minkäänlaista koulutusta. Ensimmäinen kamerani oli tietysti laatikkokamera, jossa käytettiin mustavalkofilmiä.

– Vuosien saatossa linnut tulivat kiinnostukseni kohteeksi ja tällä hetkellä kuvaan aktiivisesti lintuja kotipihassa, erilaisilla luontoretkillä ja joskus hieman kauempana veneillessäni Päijänteellä. Nykyään kamera on lähes aina mukana, jopa kauppareissuilla. Koskaan ei tiedä mikä lintu tulee vastaan.

Lintujen tunnistamisesta Taipale kertoo samaten lähteneen nollista.

– Silloin kun aloitin lintujen kuvaamisen, en tunnistanut kuin talitintin. Parhaiten oppii, kun ottaa kuvan tuntemattomasta linnusta ja kotona tutkii lintukirjoista mikä lintu on kyseessä. Nykyään on myös saatavilla erilaisia tietokonesovelluksia lintujen tunnistuksen helpottamiseksi. Olen saanut myös paljon tietoa linnuista osallistumalla erilaisten luontoyhdistysten toimintaan.

Scroll to Top