Padasjoen Avoimet kylät- päivän tapahtumista iso osa oli Kasiniemessä. Osallistujamäärä yllätti positiivisesti.
Ansion kartanon lisäksi avoimena oli Sumasen kauppa, jossa pääsi näkemään aidon entisajan kyläkaupan. Leenan kukkapuutarhassa ihastusta herättivät monenmoiset kukkivat kukkaset. Uuran yhteisön tilalla päästiin tutustumaan siihen, millaiselta yhteisöllinen ja kestävä elämäntapa voi muun muassa näyttää. Koivun tehtaalla päästiin kuulemaan entisen työntekijän, Matti Valkaman kertomana, millaista työ Koivulla oli 70–90 -luvulla. Päivän päätteeksi oli mahdollista päästä laulamaan lempikappaleensa Jarin karaokessa.
Kokonaisuudessaan päivä toi monelle muistoja Kasiniemestä vuosien takaa. Toiset muistelivat työuraansa tai kesätöitään Koivulla, toiset postin jonottamista Sumasen kaupalla. Ansion kartanon lypsylehmien määrästäkin löytyi tieto yleisöstä.
Kartanon päärakennus yli 200-vuotias
Ansion kartanoa ja Schildtin suvun historiaa esitteli Jyri Schildt. Tarina alkoi 1500-luvulta, jolloin Padasjoella oli 4 kartanoa, Vesijaon säteri eli Skyttä, Kasiniemen rälssi eli Ansio, Toritun rälssi eli Alhon kartano ja Nyystölän säteri, joka käsitti Werhon ja Turvan kartanot.
Kasiniemen rälssi on alunperin kuulunut Vesijaon säteriin, mutta sitten itsenäistynyt. Talouskeskus sijaitsi 1800-luvun alkuun saakka nykyisen Multatöyryn tilan paikalla Vesijako-järven rannalla. Siellä kohdin järvellä on kaksi niemeä, Puuksamenniemi ja Kasiniemi. Jälkimmäisen mukaan on rälssi saanut nimensä ja myöhemmin myös kylä nimettiin sen mukaan.
Vanhan tilan päärakennus paloi vuonna 1806 ja uusi rakennus päätettiin sijoittaa viljelysten keskelle, jossa silloin sijaitsi Ansion torppa. Ensimmäisestä päärakennuksesta on jäljellä enää katolla tälläkin hetkellä oleva viiri ja puiset aarnikotkat.
Schildtin suku tuli Ansion omistajiksi 1840-luvulla. Tämä tapahtui siten, että maanmittari ja lääninmetsänhoitaja Berndt Wilhelm Christoffer Schildt tuli tekemään isojakoa Kasiniemeen, jossa ihastui talon tyttäreen Hedwig Flora Brummeriin ja he avioituivat.
– Berndt Schildt, maanmittari kun oli, rakennutti Toritulta Vehkajärvelle kulkevan tien. On silloin 1860-luvulla jo osattu tehdä suoria teitä, kertoo Jyri Schildt.
Hirsirakennus on sitonut hiiltä jo hyvin kauan. Päärakennus on rakennettu Suomen sodan aikaan 1808–1809. Pian voidaan siis viettää rakennuksen 220-vuotisjuhlia. Talon vanhin osa on tuolta ajalta, myöhemmin taloa on laajennettu ja kunnostettu useampaankin kertaan. Navetta on rakennettu 1880-luvulla. Viimeisimmän remontin kartano on kokenut viime syksynä, kun sen tiilikatto uusittiin.
Tila on ollut alun perin lähes 2000 hehtaaria, mutta siitä noin neljännes luovutettiin torppien itsenäistyttyä vuonna 1924. Myös muita osuuksia on myyty, muun muassa se, mistä muodostui Multatöyryn tila, joka täyttää tänä vuonna 100 vuotta.
Tilalla on ollut sekä lypsy- että lihakarjaa. Vuosituhannen vaihteessa karjanpito lopetettiin ja sen jälkeen tilalla on keskitytty kasvin viljelyyn. Lypsylehmiä oli 27 ja lisäksi nuorta karjaa, parhaimmillaan lukumäärä oli 100.
Palvelusväkeä on ollut aikojen saatossa paljon. Sota-aikana Ansiossa on ollut myös venäläisiä sotavankeja, jotka hekin ruokansa eteen tekivät tilan töitä. Vielä 60-luvulla Jyri Schildt muistaa tilalla olleen paljon vilskettä työväen osalta. Vaikka traktori silloin olikin jo käytössä, hevosella tehtiin iso osa töistä.
Kirsi Schildt muistaa lapsuudestaan, että ainakin heinäntekoaikaan pakarin rappusilla istui kymmenkunta työntekijää. Pakarissa oli työväen asuintiloja ja toisessa päässä pienen yksiön kokoinen kiviuuni, jossa paistettiin kaikki talon leipä.
– Sota-aikaan kylän naiset leipoivat siellä leipää, jota hevosilla vietiin Oriveden asemalle ja sieltä junalla rintamalle, tietää Kirsi Schildt kertoa.
Sisällä salissa on esillä tauluja, joissa näkyy alkuperäinen päärakennus sekä yhdessä taulussa myös maisema Ruhansillalta. Seinillä on myös kuvia suvun edesmenneistä jäsenistä.
Pennin nallekarkkeja Sumasen kaupasta
Sumasen kaupalla pääsi vanhan ajan tunnelmaan. Kirsi Schildt ja Markku Stylman ovat tehneet yhdestä asuinrakennuksensa huoneesta museon. Samassa rakennuksessa on ennen sijainnut Sumasen kauppa. Eikä ainoastaan kauppa, sillä samassa tilassa olivat myös posti ja apteekki.
Markku Stylman ja Kirsi Schildt ”myivät” muun muassa kengänkorkoja Sumasen kaupassa.
Museossa on esillä kaikenlaista vanhaa kauppatavaraa. Monet niistä ovat löytyneet remontoinnin yhteydessä. Kaupasta on voinut ostaa muun muassa kengänkorkoja, lappalaislakkeja, ongenkoukkuja, pyörätarvikkeita, maatalouskoneita, rullakartiineja, tapetteja, suksia ja elintarvikkeita tietenkin.
Kirsi Schildt muistaa lapsena käyneensä ostamassa kaupasta nallekarkkeja, jotka maksoivat pennin kappale.
Kaupan on perustanut vuonna 1938 Heikki Sumanen. Kauppatoiminta hiipui pikkuhiljaa sen myötä, kun 70-luvulla Kasiniemen koulu suljettiin. Postia Sumanen piti vuoteen 1975 saakka.
Kyläläiset muistelevat kuinka postia jonotettiin kaupalla. Siellä vaihdettiin kuulumiset ja koitettiin päästä selville siitä, mitä kirjeitä naapuri oikein saakaan.
Siemeniä viskelemään
Leenan puutarhassa vierailijat pääsivät inspiroitumaan kukkaloistosta, josta kaikkea ei sentään sade ollut päässyt latistamaan. Puutarhassa kasvavat sulassa sovussa luonnonkukat ja istutukset.
Leena Salmelan puutarhassa jokainen kukka säästyy ruohonleikkuulta.
Kukkaniityn perustaminen on Leena Salmelan mukaan helppoa, ei tarvitse kuin kerätä siemeniä ja heitellä niitä ympäriinsä. Siitä alkaa niitty pikkuhiljaa muodostua.
Permakulttuuria Uurassa
Uuran tilaa esittelivät yhteisön asukkaat. Tilan omistaa osuuskunta nimeltä Uurataipaleen yhteiselo. Osuuskunnan on perustanut alun perin viisi ystävystä, jotka lainasivat omat säästönsä osuuskunnalle, jotta lainaa ei tarvittu tilan ostamiseen. Tällä hetkellä tilalla asuu viisi aikuista ja keväällä syntynyt vauva. Kesäksi on tulossa vielä kaksi asukasta lisää. Tilaan kuuluu 17 hehtaaria maata. Sieltä yhteisö tekee itse polttopuunsa.
Vanhassa pihapiirissä on omavaraisuuteen pyrkivän yhteisön kasvimaat, metsäpuutarhan alku sekä biohiilikuoppa, josta puutarha saa lannoitteensa. Yhteisö keskittyy ruoantuotannossaan mahdollisimman kestävään toimintaan. Toisin sanoen kyse on permakulttuurista, joka on ekologisuuteen ja kestävyyteen perustuva suunnittelufilosofia.
Kasvimaalta löytyy perunan, lantun, nauriin ja porkkanan lisäksi myös suomalaiseen kasvimaahan erikoisempiakin lajeja kuten linssiä ja kaurajuurta. Perunamaata on laajennettu tälle vuodelle, jotta perunat riittäisivät koko vuodeksi. Tänä vuonna ne loppuivat huhtikuun alussa, kertoo Mette Hartonen.
Uuran yhteisön hyötypuutarhaan pääsee tutustumaan tänä kesänä myös Avoimet puutarhat- päivänä 5.7.
Talossa on ollut paljon remontoitavaa ja kunnostettavaa. Aluksi tehtiin lattiaremontti. Uudet lankut lattiaan löytyivät riihestä. Pellavasuopakäsittely pitää laudat puhtaan vaaleina, kunhan sen tekee riittävän usein.
Asukkaat ovat myös työntäneet kätensä saveen ja muuranneet itse leivinuunin tupaan. Rappaukseen käytetty savi ja hiekka on peräisin omalta tontilta.
Monen kasiniemeläisen entinen työpaikka
Koivun tehdasta esitteli Matti Valkama, joka oli ollut töissä Koivulla aikanaan liki 20 vuotta. Kohde kiinnosti, ihmisiä kerääntyi paikalle noin 60.
Tehtaan historia alkaa perustamisvuodesta 1936. Jo kahden vuoden kuluttua siitä tehdas paloi, uusi rakennettiin kyläläisten voimin muutamassa kuukaudessa. Parhaimmillaan 40 henkeä työllistänyt tehdas lopetti toimintansa vuonna 2005.
Tehtaalla oli oma saha rannassa, jonne vesistöä pitkin uittamalla tuotiin puuta, etupäässä koivua. Saha lopetti toimintansa 1971. Uusi saha aloitti toimintansa 1973 hieman etäämpänä. Sahaus jatkui vuoteen 1985 saakka.
Tehtaalla moni asia on edelleen kuten ennenkin. Höyliä, sorveja, pensselikoneita ynnä muita koneita tai taukohuonetta ei kuitenkaan enää ole niillä paikoilla, joissa Valkama muistaa niiden olleen. Keskeneräisiä ja valmiitakin puutuotteita on jäänyt niille sijoilleen tehtaan yläkerrassa. Tehtaalla valmistettiin mm. pensseleitä, koivukeppejä, kengänkorkoja, jäätelötikkuja, keinutuoleja ja pulpetteja. Pensselinvarret menivät pääasiassa Amerikkaan.
Monissa töissä oli naisia. Tehtaan omistaja on kertonut, että koneet piti kääntää vastakkain, jotta naiset työskennellessään pääsivät “juoruilemaan toistensa kanssa”. Juttelu piti toimittaa huutaen, sillä koneet pitivät meteliä ja kuulosuojaimiakin oli toki käytettävä.
Tehdaskierroksen aikana useampi muisteli kesätöitään Koivulla. Muistoja herätti myös ruokakello, joka soi kello 11 ruokatunnin merkiksi. Yleisön keskuudessa ei kuitenkaan päästy selvyyteen, oliko kelloa ylipäänsä ollenkaan.
Kuuden varsinaisen tapahtuman lisäksi oli kolme pop-up–kahvilaa: Koivun pihalla ja Ansion kartanon kuistilla kolmas.
Tuovi Salonen piti Koivun pihassa pop-up -kahvilaa.
Elmerin Kioski 10 vuotta
Tänä kesänä Elmeri Lehtovirta pitää kioskiaan auki jo kymmenettä kertaa. Suvun kauppiastausta sai alun perin innostumaan kioskitoiminnasta.
Aktiivinen nuori mies toimii myös Vantaan kaupungilla nuorisovaltuutettuna.