Padasjoella yhteiskäyttöiset Kyläautot olivat tänä kesänä käytettävissä satamassa 15.6.–16.8. Kahden kuukauden aikana kahdella sähköautolla tehtiin yhteensä 82 varausta, kun viime kesänä varauksia kertyi 84.
– Pelkkä varausten kokonaismäärä ei kuitenkaan kerro koko kuvaa, sillä tänä vuonna autot olivat käytettävissä noin kuukauden lyhyemmän ajan, toteaa projektivastaava Janne Niemimäki Päijänne-Leader ry:stä.
– Kun varaukset suhteutetaan käyttöpäiviin, kyläautojen käyttö oli tänä kesänä selvästi viime vuotta vilkkaampaa. Vuonna 2025 varauksia kertyi keskimäärin noin 0,9 käyttöpäivää kohden, tänä kesänä noin 1,3. Päiväkohtainen varausmäärä kasvoi siten noin 44 prosenttia.

Käyttäjiä oli tänä vuonna 31. Keskimääräinen varaus kesti 3,46 tuntia ja ajomatkan pituus oli noin 48 kilometriä.
Heinäkuu oli selvästi suosituin autonlainauskuukausi. Varauksia oli 48, kun kesäkuun varausmäärä oli 22 ja elokuun 12. Varausaika oli heinäkuussa yhteensä 156 tuntia, kesäkuussa 52 ja elokuussa 43.
– Käyttö näyttää myös painottuneen aiempaa enemmän lyhyisiin paikallisiin matkoihin: 59 % matkoista oli korkeintaan 20 kilometriä ja noin kaksi kolmesta varauksesta kesti maksimissaan kaksi tuntia.
