Mikä uskonnossa kiinnostaa ja vetää puoleensa? Entä mikä karkottaa pois uskon ympyröistä?
Monet ovat vaikuttuneet ensin yhteisöstä ja ihmisistä, joilla on keskinäistä rakkautta ja huolenpitoa. Mikä saa ihmiset rakastamaan jopa aivan vieraita ihmisiä? Myös kirkon alkuaikoina kristittyjen rakkaus toisiaan kohtaan ja huolenpito apua tarvitsevista, kuten hylätyistä lapsista, sai ulkopuoliset kysymään, mikä on heidän erityisen rakkautensa taustalla.
Jeesus opetti seuraajiaan, ettei ”Vuorella oleva kaupunki voi jäädä pimeään, eikä lamppua laiteta vakan alle, vaan lampunjalkaan, jotta se loistaisi kaikille”. Hän sanoi itsestään:
”Minä olen maailman valo, joka minua seuraa ei kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo.”
Yhteys Jeesukseen sytyttää valon myös hänen seuraajissaan.
Toivon ja pelastuksen valo tulee aina silloin merkittäväksi, kun ihmisten elämässä tai yleensä maailmassa valo vähenee ja toivottomuus kasvaa. Nyt elämme sellaisessa maailmantilanteessa. Sodat Ukrainassa ja Lähi-idässä herättävät monissa levottomuutta tulevaisuudesta.
Lisäksi omaan elämäntilanteeseen saattaa liittyä huolta esimerkiksi läheisten tai omasta sairaudesta. Monet ovat lähellä kuolemaa. Silloin Jumalan ja pelastuksen kaipaus tulevat erityisellä tavalla merkittäviksi. Keskustelin erään palvelutalon asukkaan kanssa. Hän kertoi, kuinka usko oli tullut hänelle viime vuosina merkittäväksi. Kouluaikojen virsien sanat nousivat mieleen ja puhuttelivat uudella tavalla. Tuo palvelutalon asukas kertoi rohkaisseensa myös muita asukkaita sanomalla, että olisi hyvä uskoa nyt hyvissä ajoin, sillä H-hetkellä – eli kuoleman hetkellä – monet haluaisivat uskoa. Hänestä välittyi lämmin rakkaus.
Usko siirtyy lämpimästä sydämestä lämpöä kaipaavaan sydämeen. Mutta jos meistä kristityistä välittyy ulospäin kylmä ja välinpitämätön henki, ei se houkuta kiinnittymään yhteisöön, eikä ottamaan selvää Raamatusta ja Jeesuksesta.
Jos uskon syntyminen olisi kiinni vain meistä, puutteellisista ja itseämme ajattelevista ihmisistä, olisi kristinuskon tie katkennut pian alkuunsa. Kristinuskon jatkuminen tähän asti onkin vahva osoitus siitä, että Jumala toimii Henkensä kautta meissä vajavaisissa ihmisissä ja synnyttää uskon missä ja milloin hän hyväksi näkee.
Meiltä odotetaan kuitenkin uskollisuutta Jumalan lahjojen hoitamisessa. Jumalan Sana, kaste ja ehtoollinen, rukous ja palvelu ovat Jumalan lahjoja, joiden kautta hän synnyttää uskoa ja vahvistaa keskinäistä rakkautta. Tämän viikon Psalmi 78 tuo esille uskon välittymisen sukupolvelta toiselle, kun lapsille kerrotaan Jumalasta:
”Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.”
Oma sukupolvemme taitaa olla pitkään aikaan ensimmäinen sukupolvi, joka ei kerro tuleville polville Jumalan voimasta ja ihmeistä, ainakaan kovin laajasti. Kouluopetuksessa tunnustuksellinen uskonnon opetus ei ole enää mahdollista, ei myöskään seurakuntien iltapäiväkerhoissa. Harvassa kodissa enää kerrotaan lapsille Jumalasta tai opetetaan iltarukous.
Jumalalla on omat tiensä ja keinonsa. Ehkä Hän herättää Jumalan tuntemisen nälän ja Sanan kuulemisen janon. Meidän on kristittyinä vastattava tähän Jumalaa ikävöivien kaipaukseen ja pidettävä rohkeasti esillä evankeliumia Jumalan tuomasta pelastuksesta.
Kenttäpiispa evp. Pekka Särkiö