Torstaina huhtikuun 18. päivänä 1974 ★

Rouva Helmi Schildt vietti syntymäpäiväänsä kotonaan Ansion kartanossa. Vieraita oli paljon ja vieraanvaraisuus suurenmoista niin kuin aina Ansiossa. Rouva Schildt oli esittänyt toivomuksenaan, ettei hänelle tuotaisi mitään lahjoja eikä kukkia, vaan hänelle mahdollisesti osoitetut muistamiset voisi toimittaa avatulle lahjatilille. jonka hän edelleen luovuttaa hyväntekeväisyyteen. Kuvassa luovutustilaisuudessa Vapaussoturien Huoltosäätiöstä tohtori Arnold Uotila sekä opettaja Väinö Olkkonen ja mv. Sulo Häkkä. Sotaveteraanien Padasjoen osaston puolesta vastaanottivat lahjoituksen konstaapeli Antti Kontra, kirjanpitäjä Viljo Taipale, mv. Osmo Jalli ja kauppias Heikki Sumanen.

Puiden varastoinnissa vaikeuksia Päijänteellä. Päijänteen jäät ovat paikoin heikentyneet siinä määrin, että puiden varastoinnissa jäälle uittokautta odottelemaan on ilmennyt vaikeuksia. Alkutalven pakkasaikana oli tilanne hyvä, sillä varastointialueita voitiin jäädyttää. Seuranneet pitkäaikaiset suojailmat heikensivät kuitenkin jäätä melkoisesti. Kesäinen puutavaran uitto on yhä melko yleistä, sillä on paljon alueita, joilta uittokuljetus on ainoa mahdollinen kuljetusmuoto.

Lions Clubin jääveikkausten aika päättyi 15.4. Arpoja myytiin 984 kpl. Pääpalkintona on tänäkin vuonna vene.

Elinkeinoseminaarin avasi kunnanjohtaja Teuvo Komulainen eilen yhteiskoululla. Tarkoituksena oli perehtyä Padasjoen elinkeinoelämän kehittämisedellytyksiin.

Kelventeen alueen suojelulla kiire. Päijät-Hämeen seutukaavaliitto kiirehtii valtion maanhankintatoiminnan aloittamista Kelventeen kansallispuistoalueella Keski-Päijänteellä. Tällä hetkellä alueella on vain 16 huvilaa, mutta rakennuslupia on anottu lisää. Suunnitellun kansallispuiston alue sisältää pelkästään saaria, joiden yhteinen pinta-ala on 10 hehtaaria. Pohjoismaiden neuvoston ympäristönsuojelutoimikunnan mielestä Kelventeen saari on maisemallisesti arvokas. Korkeine näköalaharjuineen, hiekkarantoineen ja mataline lahdenpohjineen se on ainutlaatuinen luonnonnähtävyys. Alueen geologinen erikoisuus on pitkä harjujakso, joka käsittää Kelventeen lisäksi useita pienempiä harjusaaria.

Scroll to Top