Pienimmät koululaiset ihmemiesten matkassa ★

Esikoululaiset ja 1. luokan oppilaat pääsivät maanantaina 4.12. mukaan huikealle musiikkimatkalle Elektori-ihmemiesten kanssa.

Lahtelaiset Joni Rajamäki ja Jari Savolainen olivat koostaneet musiikkiseikkailun, jossa lapset pääsivät laulamaan ja taputtamaan mukana. Myös katseltavaa riitti, sillä pimennetyn Kullasvuoren liikuntasaliin seinille ja kattoon oli heijastettu liikkuvaa kuvaa avaruudesta.

– Se ei ollut kovinkaan perinteinen pönötysesitys, tarkoitus oli tuottaa hyvää mieltä ja saada yleisö mukaan, toteaa Rajamäki.

Musiikkamatkalla soittimina olivat sähkörumpu ja syntetisaattori, jolla saatiin luotua avaruudellisia ja salaperäsiä ääni­efektejä. Olipa esityksessa opetuksellinenkin näkökulma, ihmelaatikosta löytynyt hattu aiheutti ihmemiesten välille kilpailua ja ivailua. Lopulta kuitenkin hattu ja sen myötä kantajalleen tullut ylimielisyys laitettiin takaisin laatikkoon ja kaverukset löivät kättä päälle.

Viiden keikan setistä ihmemiehillä oli vielä kaksi esittämättä.

– Sen jälkeen jäämme joululomalle ja kehittelemme keväälle toisenlaista esitystä, kertoo freelancemuusikkona toimiva Savolainen.

Rajamäki opiskelee päätoimisesti tällä hetkellä, mutta toimii myös soitonopettajana.

– Lapsille on kiva esiintyä, heiltä saa rehellisen palautteen.

Esitys kuului Efektiin, joka tarjoaa ilmaisia kulttuurielämyksiä päijäthämäläisille lapsille ja nuorille. Padasjoella esityksiä oli loppusyksystä muitakin. Efekti on Päijät-Hämeen alueella toimiva lastenkulttuurikeskus, jonka toimintaa koordinoi Lahden kaupungin kulttuuripalvelut.

Scroll to Top