Myyjäiset Työväentalolla ★

Lauantai oli tapahtumia täynnä, myös Työväentalolla oli joulumyyjäiset.

Anne ja Elina Rantanen olivat myymässä tekemiään­ koruja, joulukransseja ja -kortteja.

– Toimin aiemmin viriketoiminnan ohjaajana, silloin kipinä käsitöiden tekemiseen syttyi. Nyt eläkkeellä ollessa on aikaa väkertää kaikenlaista, kertoo Anne.

Äiti-Anne on esimerkillään innostanut tyttärensä Elinan ja lapsenlapsista myös Annin käsitöiden pariin. Elina on innostunut tekemään koruja kalojen evistä.

– Kalat on käytetty ruokakaloiksi, hyödynnän koruja tehdessä syömättä jäävät evät ja nahan.

Elina on huomannut, että ahvenella on vahvin evä, se kestää parhaiten käsittelyn. Evät pestään, kuivataan ja lakataan ennen koukkujen kiinnittämistä.
Muutama korvakoru oli saanut kuvioinnin mateen nahasta. Elina kertoo, että korut ovat luonteensa vuoksi täysin uniikkeja.

– Kahta samanlaista ei takuulla ole.

Heli Taurén oli myymässä kuusikransseja, sytykehiiriä, vaahtokarkkilumiukkoja, saaristolaisleipää sekä keksejä tyttärensä Alisan kanssa.

– Nämä ovat äidin iltapuuhina syntyneet, kun lapset ovat jo nukkumassa. Ensin tein havu­kransseja vain sukulaisille viemisiksi, mutta sitten innostuin lähtemään myymään niitä myyjäsiinkin.

Sytykehiiriäkin on tehty ensin omaan tarpeeseen.

– Steariiniin kastetut kananmunakennot sytyttävät todella hyvin.

Scroll to Top