Sahtimarkkinat tarjosi jälleen loistavat puitteet tavata tuttuja, vaihtaa kuulumisia ja tehdä perinteisiä markkinaostoksia.
Markkinaohjelma alkoi avauspuheella, jonka piti Oras Groupin toimitusjohtaja Kari Lehtinen. Hän on Padasjoella kasvanut ja täällä vapaa-aikaansa viettävä yritysjohtaja ja sijoittaja.
– Olen ilmeisesti saavuttanut sen iän, että mökkipaikkakuntaa kehutaan yhtä paljon kuin omia lapsia, totesi Lehtinen.
Ei hän sanoja säästellytkään ylistäessään Padasjokea ja markkinoita, joilla on käynyt lukemattomia kertoja 80-luvulta lähtien. Lehtinen on avannut markkinat kerran aikaisemminkin, vuonna 2016. Maailma oli silloin erilainen. Lehtinen käytti esimerkkinä politiikkaa: nykyisin viikon aikana tapahtuu yhtä paljon kuin aiemmin vuodessa.
Padasjoki on Lehtisen mukaan kokoaan suurempi ja Päijänne, jonka kupeeseen kylä on aikoinaan muodostunut, tarjoaa ainutlaatuiset puitteet. Mökkipaikkakunnan yrittäjät ovat mökkiläiselle kullanarvoisia. Kun jokin hajoaa, apua saa läheltä, usein aivan naapurista. Paikallisia tuotteita löytyy iso valikoima. Tällaisista asioista on hyvä mökkipaikkakunta Lehtisen mukaan tehty, yhteisöllisyydestä, kylätoiminnasta ja tapahtumista puhumattakaan.
“Onpas siitä aikaa”, näin tulee aloitettua moni kohtaaminen markkinoilla. Sahtimarkkinat on Lehtisen mukaan hieno tapahtuma juuri siksi, että täällä kohtaa ihmisiä vuosien takaa, joita ei muuten näkisikään.
Sade hiljensi aamun
Markkinoilla oli myyjiä Padasjoen Yrittäjien puheenjohtaja Birgitta Heino-Toivosen mukaan suurin piirtein sama kuin muina vuosina. Aamulla oli sateen vuoksi hyvinkin rauhallista. Torimyyjistä useampi oli ilmeisesti sään vuoksi jättänyt markkinat väliin. Iltapäivää kohti mentäessä sää rupesi kirkastumaan. Myyjät vaikuttivat tyytyväisiltä, väkeä alkoi saapua enemmän ja sahtikauppa kävi.
– Kiitokset talkoolaisille ja yhteistyökumppaneille, ilman heitä ei onnistuttaisi. Suuri osa järjestelyistä toteutuu talkoovoimin ja talkoolaisten työtä todellakin arvostetaan, Pike sanoo.
– Parasta markkinoilla on ihmisten kohtaamiset. Minuakin moni tuli ravintolassa halaamaan ja kiittämään. Siitä tulee aina hyvä mieli.
Markku Salminen 3. kertaa sahtimestariksi
Neroskulmalainen Markku Salminen on jälleen kerran Padasjoen sahtimestari. Hän on voittanut tittelin joka kerta, kun on paikalliskisaan osallistunut, eli vuosina 2024, 2025 ja 2026.
Sahtimarkkinoilla kokoontuneella sahtiraadilla tavanomaista kovempi homma, sillä näytteitä oli ennätysmäärä, 11. Lisäksi sahdit olivat tasaisen hyviä kaikki.
– Vaikea oli valkata paras sahti, sen osoittaa pisteetkin: ikinä ennen ei ole ollut sellaista tilannetta, että 3 sahtinäytteellä on sama pistemäärä, sanoi Sahtiseura Humalaa edustanut yrittäjä Sirkka-Liisa Heinonen torilavalla.
– Soitin Suomen Sahtiseuraan ja kysyin, miten voittaja ratkaistaan. Eniten ykkössijoja oli Juuso Jaakkolalla, joka ei kesäpadasjokelaisena kuitenkaan voi edustaa Padasjokea sahti-SM:ssä. Kunnanmestaruus ja SM-kisaedustus meneekin Salmiselle, joka toiseksi eniten kärkipisteitä kyläyhdistysten edustajista koostuneelta raadilta.
Kunniamaininnan saaneen Jaakkolan sahtia kiiteltiin katajaisesta mausta, hyvästä väristä ja tuoksusta sekä vahvasta jälkimausta. Salmisen sahti oli tuomariston mukaan täyteläistä. Hopeaa sai Pauli Wirman Auttoisilta.
Salminen pitää valmistusniksinsä visusti salassa. Kun Heinonen kysyi, mikä on voittosahdin salaisuus, tokaisi Salminen, että ”saahan sit kysyä”. Sen verran kuitenkin lavahaastattelussa irtosi, että sahti oli neliviikkoista. Salmista evästettiin lopuksi, että koeta tuoda Suomen mestaruus Padasjoelle: SM-kisathan pidetään 1.8. Mainiemen sahalla.
Markkinoilla soi rautalankamusiikki
Torilla, lavan katveessa ihmisiä tulee ja menee, jotkut tanssahtelevatkin. Pekka Tiilikainen & Beatmakers on Sahtimarkkinoiden pääesiintyjä.
Tauolla ihmiset tulevat ostamaan levyjä, joista monet ovat vinyylejä. Yhtye on levyttänyt sekä suomeksi että englanniksi laulettua beatrautalankaa ja instrumentaalimusiikkia. Musiikki saa joraamaan, mutta tanssiyhtyeestä ei ole kyse. Pekka Tiilikainen & Beatmakers ei enää soita tanssilavoilla. Sen sijaan keikkapaikkoja ovat enemmänkin festarit ja rockklubit.
– On mukava nähdä, kun tulee parikymppisiä, jotka eivät ole kuulleet tällaista musaa aiemmin, mutta jotka alkavat digata sitä, laulusolisti Pekka Tiilikainen toteaa.
Beatmakers perustettiin 1988, alun perin opiskelijabileisiin, jossa tarvittiin musiikkia. Kun laulusolisti vaihtui 1998 Pekka Tiilikaiseksi, yhtye muutti nimekseen Pekka Tiilikainen & Beatmakers. Vuosikymmenten aikana yhtyeen tyyli on kehittynyt, ja vaikutteita on tullut monelta suunnalta. Albumien määrä on kahden- ja kolmenkymmenen välillä, muusikot eivät muista levyjensä tarkkaa lukumäärää itsekään.
Nykyisessä kokoonpanossa soittavat Pekka Tiilikainen, laulu ja komppikitara; Jori Venemies, bassokitara ja taustalaulu; Kai Seppälä, soolokitara ja taustalaulu sekä rumpali J-P Harju.
Padasjoelta soittajat kiirehtivät seuraavalle keikalle Kärkölään. Kotimaan lisäksi bändi esiintyy niin Pohjoismaissa kuin Keski-Euroopassakin. Espanjaan he suuntaavat jälleen marraskuussa, rock ’n’ roll -tapahtumaan.
Moments Modetissa
–Mikä on tunnelma, laulusolisti Jarkko Saari kysyy yleisöltä.
Modetin pihan telttakatoksen vastaus voisi olla “tiivis”, kun toinen Sahtimarkkinoiden rautalankayhtyeistä, The Moments, nousee lauteille. Moni innostuu tanssimaan. On faneja, jotka tulevat bändin keikoille yhä uudestaan.
Englannissa ja Yhdysvalloissa syntynyt rautalankamusiikki rantautui Suomeen 1960-luvulla, ja teinipojat perustivat yhtyeitä kellareissa ja autotalleissa. The Moments perustettiin toki myöhemmin, vasta 1990-luvun lopulla Hollolassa, mutta historiaa on ehtinyt karttua heillekin jo kohta 30 vuotta. Bändi muistelee esiintyneensä Padasjoen Sahtimarkkinoilla ainakin 15 kesänä, joten he ovat pitäjässä vanhoja tuttuja. Padasjoella yhtye on esiintynyt myös mm. Laakerissa, satamassa ja Maakesken Rientolassa.
The Moments soittaa iskelmää ja rautalankaversioita tutuista biiseistä, ja saattaa seassa kuulla myös rautalankamusiikin sukulaista, Kalifornian rannoilla syntynyttä, 1960-luvun alussa suosioon noussutta surfmusiikkiakin.
The Momentsin nykyinen laulaja Jarkko Saari astui riviin pari kuukautta sitten, ja Padasjoen keikka on vasta hänen toinen esiintymisensä bändin kanssa. Tosin Saaren keikkahistoria ulottuu jo 80-90-luvun taitteeseen. Hän vaikutti pitkään laulusolistina ja kitaristina lahtelaisessa Atacaman sade -yhtyeessä, jonka tyylilaji oli 50–60 -lukujen rock’n’rollia, kitarabeatia, iskelmää ja rautalankaa.
Muutoin The Momentsissa ei ole tapahtunut jäsenmuutoksia viimeiseen kymmeneen vuoteen. Uuden laulajan myötä ohjelmistoon on kylläkin tullut uusia biisejä, ja Saari visioi, että vuoden kuluttua The Momentsin keikoilla saatetaan kuulla enemmän myös bändin omia biisejä.
– Nimi velvoittaa! The Moments haluaa luoda hetkiä ja muistoja, että jäisi muistijälki ja fiilis, jossa jengi lähtee keikalta suupielet ylöspäin, Saari summaa.
Näyttävä uutuus
Markkinoiden näyttävin ohjelmanumero oli kansallispukutuuletus, jossa nähtiin monen eri paikkakunnan pukuja, niin itse tehtyjä kuin perittyjä. Padasjoen puvussa esiintyi useampikin. Yksi heistä oli Nea poikansa Johanneksen kanssa. Nean puku on hankittu käytettynä ja täydennetty anopin avustuksella. Johanneksen puku oli vauvalle sovellettu malli Johanneksen alueen puvusta.
Helinit olivat saapuneet koko perhe kansallispuvuissaan markkinoille kuultuaan, että täällä järjestetään tuuletus. Anna-Kaisa Helinillä oli yllään Pälkäneen puku, jonka hän on itse tehnyt. Hän hurahti kansallispukuihin äitinsä vanhaa pukua kokeiltuaan. Harri Helin oli pukenut päälleen Etelä- Pohjanmaan puvun. Etelä-Pohjanmaalta on hänen isänsä sukua kotoisin. Selja- tyttärellä oli Hämeen puku. Perhe ei kuitenkaan ole kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, Pälkäneeltä, ei myöskään Hämeestä. Perhe asuu Kuopiossa ja he mökkeilevät Rautajärvellä Pälkäneellä.
Harrin ja Seljan puvut eivät ole itse tehtyjä muuten kuin paitojen osalta. Ne Anna-Kaisa on ommellut. Etelä-Pohjanmaan pukuun kuuluu päähineeksi huopahattu, vyötärölle helavyö ja puukko. Hämeen puvussa tyttöjen päähineenä on punainen nauha, aikuisella päähineenä olisi liinalakki eli tanu, jollainen Anna-Kaisalla onkin päässään.
Pälkäneen pukuun kuuluu tummansininen tasku, johon on kirjailtu neliapila.
Anna-Kaisa kertoo puvun olevan helppo juhlapukuratkaisu, ei tarvitse miettiä mitä laittaisi päälleen. Puvut saavat usein osakseen positiivista huomiota ja niistä saatetaan kysellä.
Padasjoen puvun 100-vuotisjuhlinta alkoi
Sahtimarkkinapäivänä huomio kääntyi kansallispukuihin, niin Padasjoen 100-vuotiaaseen naisen pukuun kuin muidenkin paikkakuntien ja maakuntien kansallispukuihin.
Torilavalla pidetyn tuuletustapahtuman lisäksi Olkkarissa piti kansallispukuluennon Sari Sallila, joka valmistaa ja korjaa kansallispukuja, mutta joka on myös tunnettu kansallispukuopettaja etenkin Päijät-Hämeen alueella. Padasjoellakin on ensi syksynä jälleen mahdollisuus saada oppia kansallispuvun korjaamiseen ja ompelemiseen Sallilan johdolla opistopiirissä.
Mikä kansallispuku tarkalleen ottaen on?
– Kansallispuku on pukuhistorian asiantuntijoiden nykykäyttöön kokoama uusinto kansan perinteisistä ja yksilöllisistä juhla-asuista, Sallila määrittelee.
Ensimmäiset suomalaiset kansallispuvut koottiin kansallisromantiikan ilmapiirissä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Esikuvina olivat menneen sääty-yhteiskunnan rahvaan juhlapuvut. Kansan käsityöt herättivät ihailua ja niihin aikoihin yleismuoti oli jo syrjäyttänyt perinteiset pukeutumistyylit.
Ensimmäinen kansallispukujen joukkokokoontuminen oli 5. elokuuta 1885, kun Venäjän keisaripari vieraili Suomessa, mutta virallisesti ensimmäiset kansallispukumallit julkaistiin vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Esikuvia etsittiin museokokoelmien vaatteista ja maalauksista. Myös perukirjoista oli mahdollista poimia tietoa vainajien jälkeenjääneistä vaatevarastoista.
Padasjoki-Seuran Minna Perälä koosti markkinapäiväksi Olkkariin diaesityksen siitä, millaisia vaatekappaleita Padasjoen kylissä on 1800-luvulla käytetty.
– Kansallispuku on ajan asiantuntijoiden sivistynyt veikkaus, että tällaista olisi silloin voinut olla, Sallila painottaa.
Menneinä aikoina rahvas tuskin kulki täysin identtisissä juhlapuvuissa. Yksilöllistä variaatiota lienee vaatteissa ollut aina. Kansallispukujen luomisen alkuvuosikymmeninä käytiin myös kiivasta keskustelua siitä, miten kaavat, kankaat ja ompelutekniikat tulisi huomioida. Aluksi ohjeet olivat varsin heppoiset ja suuntaa-antavat, ja pukujen valmistajilla oli malleista eriäviä tulkintoja.
Vuosien varrella muu muoti, jopa yksittäiset tapaukset, vaikuttivat kehitykseen. Kertoman mukaan 1960-luvun missit suosivat kansallispuvuissa lyhyitä helmoja pitkien asemesta. Tai miesten vaaleat säämiskähousut päätettiin korvata tummilla sarkahousuilla. Siksi esimerkiksi Hämeen miehen puvun housut ovat nyt sinistä sarkaa. Röijytakit ovat voineet vaihtua liiveiksi. Jos paikkakunnalta ei löytynyt esikuvia kansallispuvun malliksi, niin sopiva puku voitiin piirtää.
Vuonna 1979 perustettiin suomalaista kansallispukukulttuuria vaaliva Suomen kansallispukuneuvosto ja sen alaisuuteen Kansallispukuraati. Vaikka neuvosto lopetettiin 2010, toiminnot siirtyivät Suomen kansallispukukeskukselle Jyväskylään Suomen käsityön museon yhteyteen. Esikuville, vanhoille käsityömenetelmille ja materiaaleille halutaan olla uskollisia, mikä ei nykypäivänä ole aina helppoa.
Yli 400 eri pukua
Suomessa on yli 400 erilaista kansallispukua, joten vaihtoehtoja on.
– Sukuyhteys ei ole pakollinen, vaan jokainen voi valita puvun, joka miellyttää ja joka tuntuu omalta, Sallila muistuttaa.
Niin kutsuttuja kansallispukutuuletuksia on järjestetty 2010 lähtien, ensimmäisen kerran Imatralla. Facebookin kansallispukuryhmässä on jo yli 30 000 jäsentä. Vuonna 2014 kansallispukukeskuksessa alkoivat uudet kansallispukuvalmistajien ja -opettajien koulutukset, kun sitä ennen koulutuksia oli ollut viimeksi 1980-luvulla.
Edes kansallispukuja valmistaneen Helmi Vuorelma Oy:n konkurssi 2014 ei pysäyttänyt kansallispuvun voittokulkua, ja seuraavana vuonna perustettu Suomen Perinnetekstiilit Oy jatkaa Vuorelman kansallispuku- ja ryijyliiketoimintoja. Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereella kansallispuku on ollut hyvin esillä niin ikään.
Suomen kansallispukuyhdistys Raita ry perustettiin 2017 edistämään suomalaista kansallispukukulttuuria, ja se kehittää parhaillaan kansallispukutietokantaa. Viitisen vuotta sitten kansallispuku pääsi Elävän perinnön kansalliseen luetteloon, joka liittyy Unescon yleissopimukseen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta.
Uusia kansallispukuja kootaan ja aiemmin koottuja pukumalleja tarkistetaan vastaamaan museoesikuvia. Esimerkiksi heinäkuun 18. päivä Rauman pitsiviikolla julkistetaan uusi, tarkistettu Rauman seudun naisten puku.
Suosiosta kertoo sekin, että kansallispukukurssien opettajana Sallila on nähnyt kurssimäärien lisääntyneen. Nykyään puhutaan myös kansallispuvun tuunauksesta, jossa puvun osa voidaan ottaa vaikkapa osaksi muuta pukeutumista. Nykypäivän kansallispuku on monimuotoinen ja muuttuvainen.
– Kansallispuku sopii käytettäväksi kokonaisuutena tai tuunattuna ideoiden ihan mitä tahansa päähän pälkähtää, Sallila rohkaisee ja painottaa, että jokainen eri vuosikymmenien pukuversio on yhtä oikea. Mistään puvusta ei voi sanoa, että se olisi huonompi tai väärä. Puku on aina kunkin aikakautensa näkemys kansallispuvusta.
Sallilan esitys kansallispuvun 141–vuotisesta historiasta paljastaa, että kansallispuku voi hyvin ja että sen tulevaisuus näyttää valoisalta.
Muokattu 9.7. klo 17.03, vaihdettu sahtimestari Markku Salmisen sukunimi oikeaksi kuvatekstissä.