Maakeskeläisyrittäjä Antti Syrjän ohjastama puhdistuskuormain saapui viikko sitten torstaina 13.11. Padasjoelle. Hämeen Helppo Noston monitoimikone putsasi Toritulla aumassa olevat sokerijuurikkaat ja lastasi ne kuorma-autojen kyytiin.

Jurtit päätyvät 200 kilometrin päähän Säkylään, Suomen ainoaan juurikassokeritehtaaseen.
Marko Pastila oli 10.5. kylvänyt 11 peltohehtaarille sokerijuurikasta. Nosto tapahtui 10.10. Juurikkaan lisäksi tilalla kasvoi pääartikkelina mallasohraa ja lisänä maanparannuskasveja.
– Meillä on viljelty sokerijuurikasta viimeksi 50-luvulla, lähinnä eläinten rehuksi. Nyt otettiin uusi alku 70 vuoden luovan tauon jälkeen. Aina välillä pitää muutenkin vaihdella kasveja viljelykierron takia, toteaa torittulainen.
– Satokausi ei ollut mitenkään erinomainen. Alkukesän kylmät säät sai juurikkaan juromaan, onneksi lämmin syksy paikkasi tilannetta. Kesällä tehtiin kasvinsuojelua kolme kertaa ja mekaanista kitkentää.
Viljasato oli mainio, kuten koko maassa, mutta hinnanpudotuksen vuoksi hyvä vuosi ei näy alkutuottajan kukkarossa. Sokerijuurikasta kasvoi Padasjoella viidellä tilalla Auttoisilla, Maakeskessä ja Toritulla yhteensä noin 70 hehtaarin verran.
Puhdistavan kuormaimen ansiosta tehtaalle päättyy vähemmän multaa ja roskia. Juurikasaumat kasataan lähelle tietä, jolloin kuorma-autojen ei tarvitse poistua kantavalta tieltä ja lastaus käy sujuvasti. Peltoon tulee vähemmän jälkiä ja myös riskit liikenteelle vähenevät.

Hämeen Helppo Nosto on 25 vuotta sitten perustettu, sokerijuurikkaan nostoon, kuormaukseen ja kuljetukseen keskittyvä hämäläisviljelijöiden omistama yritys. Vuodesta 2018 yritys on tehnyt puhdistuskuormausta, kaudesta 2023 alkaen Ropa Maus 5 –kuormaajalla. Laitteessa myös kivien poisto-osio.
