Stoppoint auki syksyllä viikonloppuisin ★

Stoppointin uusi yrittäjäpari Vesa Aaltonen ja Kalaya Thaipoo ovat tyytyväisiä ensimmäiseen kesäänsä Auttoisten levähdysalueella.

– Aika lailla odotusten mukaan meni. Kesäkuun alkuhan oli kelien puolesta huono, mutta ei valittamista, sanoo Aaltonen.

– X-mealin hampurilaiset, dippikorit ja makkaraperunat osoittautuivat suosituimmiksi tuotteiksi sekä myös munkit.

Thai-ruoasta tuli sivutuote: sitä oli nyt saatavana viimeisen kerran elokuun viimeisenä päivänä ja seuraavan kerran eksoottista lounasta on tarjolla taas keväällä. Tilauksesta toki thai-aterioita valmistetaan talvikaudellakin.

Ohikulkijat muodostivat suurimman asiakasryhmän. Lomalaiset viettivät joskus enemmänkin aikaa Rautjärven rannalla ja kävivät uimassa kioskin vieressä.

– Oli kansainvälistä meininkiä. Väkeä oli Ruotsista, Norjasta, Saksasta, Englannista, Irlannista, Kanadasta ja Japanista.

Kesäsesongin päätyttyä asiakasvirta selvästi hiljeni. Syyskauden Stoppoint onkin avoinna perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin kymmenestä iltakuuteen. Ainakin joulu- ja tammikuun pariskunta aikoo viettää kakkoskodissaan Thaimaassa. Kalkkisissa oleva koti on myynnissä ja uusi osoite etsinnässä Padasjoelta.

– Jos maaliskuun alku näyttää hyvältä, niin ei muuta kuin puoti auki.

Ensi vuodelle on suunnitteilla uusia tuotteita, mutta myös aktiviteettejä ja ehkä tapahtumiakin juhannusjuhlan lisäksi. Aaltonen ja Thaipoo aloittivat Stoppointissa huhtikuussa.

Scroll to Top