Lahden Harrastajateatterin uusi kulttuurihanke tarjoaa teatterin ja kansantanssin harrastusmahdollisuuksia senioreille.
Teatteri laajentaa toimintaansa syksyllä Asikkalaan ja Sysmään sekä keväällä 2026 Kärkölään ja Heinolaan.
Asikkalan Suovolan Nuorisoseurantalolla on tarkoitus alkaa elokuun lopulla tiistaisin klo 11–13 kokoontuva teatterikerho ja klo 13.15–14.15 kansantanssikerho. Kokoontumisia on 10. Ohjaajana toimii teatteri-ilmaisun ohjaaja ja kansantanssinohjaaja Siiri Kakko, joka on vetänyt vastaavanlaisia kerhoja aikaisemmin Lahdessa.
Asikkalaan ilmoittautuminen päättyy 17.elokuuta.
Kerhot toteutuvat vähintään kahdeksalla osallistujalla, maksimimäärä on 16. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, eikä mitään aiempaa kokemusta osallistujilta vaadita. Mukaan ovat tervetulleita matalalla kynnyksellä kaikki niin vasta-alkajista kokeneisiin konkareihin.
Kerhojen päätteeksi järjestetään yleisölle avoimet ohjelmalliset iltamat, joiden musiikista vastaa hankkeen toinen työntekijä, muusikko, harmonikkataiteilija Janne Vänskä.
