– Tosi upea laituri, kiitteli Pekka Rauhala, joka oli tuonut onkikisoihin lastenlapsiaan: he olivat Espoosta ja Saksasta.
– Todella aktiivista toimintaa pienellä kylällä.

Timo Simpanen oli tullut tyttärenpoikansa kanssa testaamaan uutuuslaituria.
– Tosi komea ja hienosti tehty. Hyvää työtä. Tämä toimii satamana Vehkajärveltä tuleville. Kanootteja näkee täällä aika usein, melojat kantaa kanoottinsa virran yli ja jatkaa Vesijaon puolella.


Mestari itsekin oli paikalla. Puurakentaja Juha Salonen vastasi pääosin laiturin rakentamisesta, vaikka korostikin talkootyön merkitystä. Urakka alkoi kesäkuussa uusien perustuksien tekemisellä ja sitten päästiin purkamaan vanhaa.
13,7 metriä leveä laituri ulottuu sillasta kolmisen metriä Vehkajärven ylle. Matalahko hiekkapohja tarjoaa mahdollisuuden myös uimiseen. Kylän virallinen uimaranta on urheilukentällä.
– Urakka vähän turposi, kun huomattiin että tähän mahtuisi penkitkin. Reijo, joka teki ison työn rahoituksen kanssa, sai hankittua niihinkin tarveaineet, kiittelee Salonen.
Kyläyhdistys sai hankkeeseen rahoitusta Päijänne-Leaderilta ja ELY-keskuksen maaseuturahastosta sekä Padasjoen kunnalta. Suunnittelun teki Pekka Salonen.
Naperot: 1) Topi Suomela 139,5 cm, 2) Aada Kokko 102, 3) Wenni Köttö 97,5, 4) Reino Schildt 50, 5) Topi Virtanen 23
Tytöt 7–11v: 1) Emilia Välimäki 54,5, 2) Eveliina Välimäki 28,5
Pojat 7–11v: 1) Jooa Simpanen 123,5, 2) Raimo Schildt 106, 3) Micke Flinck 98, 4) Eetu Urataipale 92,5, 5) Raul Pedro 65, 6) Lenni Rauhala 42,5, 7) Urho Schildt 34, 8) Miximilian Bibiano 13, 9) Sisu Schildt 12
Tytöt 12–16v: 1) Emilia Urataipale 56,5
Pojat 12–16v: Alexander Smykal ja Christian Smykal –
