Enniä muisteltiin kirjaprojektia varten ★

Enni Idin taiteilijakodilla muisteltiin edesmennyttä ITE-kuuluisuutta tiistaina 8.7. Kirjailija Pirkko Soininen ajeli Turusta asti Seitniemelle imemään itseensä vaikutteita kirjaprojek­tiaan varten.

– Tämä paikka on lumoava, huokaisi Soininen sisälle astuttuaan.

Kirjailija Pirkko Soininen vietti Enni Idin mökissä kaksi kokonaista työpäivää.

Vierailu ei ollut ensimmäinen, sillä muutama vuosi sitten lahtelaissyntyinen kirjailija oli jo löytänyt kohteen. Tällä kertaa hän aikoi viipyä pari päivää; mies ja koira olivat matkassa mukana. Majapaikka löytyi Maakeskestä.

Kirjailija toivoi aikalaisten omakohtaisia muistoja Idistä ja sellaisia löytyikin heti kyläyhdistyksen aktiiveista. Mauri Makkonen oli 19–vuotias heinäkuussa 1964, kun hän kuskasi moottoripyörällään Ennin muurarimiestä työmaalle.

– Ei ollut Enni mikään ryysymummo, vaan kulki hienossa koltussa ja hattu päässä. Erottui kyllä porukasta ja vallankin siinä vaiheessa, kun aukaisi suunsa. Siinä saattoi nimittäin ruveta korvat kuumottamaan, muisteli Makkonen.

Eeva-Riitta Kusmin tunsi myös Ennin kaksijakoisuuden. Hän oli hyvin vieraanvarainen ja antelias, mutta saattoi äkisti kyllästyä vieraisiinsa ja komentaa nämä ulos pirtistä.

– Mieli muuttui aivan ykskaks. Kun hän oikein äkämystyi jollekin, hän maalasi tästä pirunkuvan.

Ennin tarjoomukset olivat legendaarisia. Sahti tuppasi olemaan hapanta ja Enni terästi sitä viinalla.

Puoliso Eetu oli kova kommunisti, jonka venäjänkielisiä lehtiä on yhä tallessa. Jotkut Ennin taulut hän käänsi toisinpäin ja naulasi tuulensuojaksi.

Muistelutuokiossa käytiin läpi pientilan historiaa. Idit saivat tilan omakseen vuonna 1947, siitä on lainhuudatuskirja olemassa. Lapsettomana leskenä Enni testamenttasi paikan Padasjoen kunnalle ja lopulta paikka päätyi Kellosalmen kyläyhdistykselle, joka vuonna 2010 alkoi kunnostaa paikkaa matkailunähtävyydeksi. Tänäkin kesänä kauttaaltaan taiteiltu mökki on vetänyt hyvin yleisöä.

Pirkko Soininen toivoi kohtaavansa lisääkin ihmisiä Ennin mökissä. Hän jäi tupaan istumaan ja tekemään muistiinpanoja.

– Yritän aistia paikan henkeä.

Toimittajana ja viestintäalalla työskennellyt Soininen debytoi aikanaan runoilijana ja sai esikoisteoksestaan Runo-Kaarina –palkinnon. Eppu Nuotion kanssa hän on kirjoittanut taidemaailmaan sijoittuvan rikosromaanin ja tehnyt myös 4 elämäkertaromaania suomalaisista naistaiteilijoista.

Padasjoelle lukioon

Kesätyttö Aada oli auttelemassa kahviossa. Hollolassa liikuntaluokkaa käynyt Aada on käynyt usein mummolassa Padasjoella ja elokuussa hän muuttaa isovanhempien luokse, sillä hän aloittaa lukion Padasjoella.

– Ilmainen ajokortti kiinnostaa ja uusi veneilylinja, perusteli Aada valintaansa.

– Sekin on plussaa, että täällä on pienet opetusryhmät.

Aada on pelannut melkein koko peruskouluajan salibandya, mutta se jää muuton myötä. Padasjoel­la hän aikoo ainakin liikkua luonnossa.

Scroll to Top