Palokuntanuorten Tulimyrsky 2025 -leiri Taruksella ★

Hämeen Pelastusliitto järjesti jokavuotisen Hämeen alueen palokuntanuorten kesäleirin Taruksella. Tulimyrsky 2025 -leiri alkoi kahden päivän rakennusleirillä perjantaina, varsinainen leiri käynnistettiin sunnuntaina ja päättyy lauantaina.

Leirin jälkeen alue on viikon tyhjillään, jonka jälkeen Uudenmaan ja Helsingin Pelastusliiton oma leiri asettuu samoille sijoille.

Leirille osallistui yhteensä yli 350 henkilöä, joista 220 oli palokuntanuoria. Osallistujia tuli Päijät- ja Kanta-Hämeen sekä Pirkanmaan eri vapaapalokunnista ja lisäksi muutamasta Keski-Uudenmaan palokunnasta. Kaikkiaan 35 palokuntaa osallistui leirille.

Palokuntanuoret pääsevät leirin aikana suorittamaan erilaisia kursseja, jotka antavat valmiuksia toimia erilaisissa hätätilanteissa, mutta eivät pätevöitä hälytystehtäviin. Nuoret kursseilla ovat 7–18-vuotiaita, jonka vuoksi kursseja on paljon eritasoisille. Alkukurssit ovat kohdennettu 7–9-vuotiaille ja sitä vanhemmille on vaativampia kursseja, kuten tasokurssit 1–4 ja ryhmänjohtajakurssi. Tänä vuonna kurssisisällöstä on poistettu konemieskurssi ja tilalle on otettu ensiavun jatkokurssi.

Alkukurssilla nuorimmat pääsivät harjoittelemaan sankoruiskulla alkusammutusta.

Kurssisisältö on pääosin valtakunnallista, mutta leirillä järjestetään vanhemmille nuorille itse suunniteltua Unelma-kurssia, jonka sisältöön nuoret pääsevät itse vaikuttamaan. Unelma-kurssilla päästiin harjoittelemaan hypotermiatilanteessa toimimista ja nuoret laitettiin vaatteet päällä puoleksi tunniksi järveen. Koulutus auttaa ymmärtämään hypotermiasta kärsivää potilasta ja toimimaan itse tilanteessa johdonmukaisesti.

Unelmakurssilaiset vedessä osana hypotermiakoulutusta.

Kaverit tärkeintä

– Palokuntaleirit ovat kohtaamispaikka nuorille ja yleensä leirillä kaverit ovat tärkein juttu nuorille, kertoo leiripäällikkö Noora Mononen.

– Monilla vapaapalokuntatoiminta siirtyy sukupolvelta toiselle perheen sisällä.

Leirillä on asetettu kiusaamisen suhteen nollatoleranssi. Pääsääntöisesti leirillä toimihenkilöiden mukaan on erittäin tiivis yhteishenki ja palokuntayhteisö on kuin toinen perhe.

Pelastustoiminnan lisäksi nuoret oppivat leirillä yhteistoimintaan liittyviä taitoja. Leirin toimihenkilöt kertovan saavan myös kouluista palautetta, että vapaapalokunnissa harrastavat nuoret toimivat esimerkillisesti poistumisharjoituksissa.

Matias Pusa Ahtialan vapaapalokunnasta toimi kouluttajana Alkeiskurssi 1:llä, jossa 7–8-vuotiaat ensikertalaiset pääsevät tutustumaan ensiaputoimintaan, alkusammutukseen, solmujen tekemiseen sekä pelastautumiseen. 40-vuotias Pusa kertoo olleensa viisi vuotta vapaapalokuntatoiminnassa ja on nyt ensimmäistä kertaa leirillä mukana.

–Työpaikalta minut aikanaan houkuteltiin mukaan vapaapalokuntaan ja siitä se innostus lähti.

Ensimmäisellä alkeiskurssilla, jossa Pusa oli kouluttamassa, pääsivät nuoret pelastajanalut kokeilemaan sankoruiskulla harjoittelemista. 12-litrainen sammutuslaite on pienten palojen sammuttamiseen sopiva ja se löytyy sammutusautoista.

–Alkusammutusta harjoittelemme sankoruiskun lisäksi myös sammutuspeitteellä ja kattilan kannella. Tämän kurssin sisältöön kuuluu myös pari retkeä, käymme lasten kanssa paistamassa vaahtokarkkia, sekä käymme tutustumassa Padasjoen vapaapalokuntaan.

Scroll to Top