Auttoisten-Neroskulman kyläyhdistyksen juhannusaatonaattona 19.6. järjestämän kesätorin teemana oli ”kaikelle kansalle raparperipiirakkaa”. Iltapäivän viimeisinä tuntina gluteenittomat ja vegaaniset tuotteet olivatkin myyntipöydältä jo loppuneet.
– Tätähän voi kutsua jo perinteeksi, kun juhannustori järjestettiin toisen kerran. Yhteistä tämän ja viime vuoden tapahtumalle ovat kova tuuli ja mukavat asiakkaat. Yllättäen erikoisimmat ja hintavimmat tuotteet myytiin ensin, kertoo kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluva Jaana Ahonen.

Ahonen oli myös tehnyt gallupia, mistä toriasiakkaat olivat saaneet tiedon tapahtumasta.
– Kyltit vilkas liikenteisen Hämeenlinnan tien varrella olivat vastausten mukaan tietolähde numero yksi, mutta hyvänä kakkosena tuli paikallislehti, jossa kesätorista oli maininta kesälehden tapahtumakalenterissa sekä viime viikolla lehden jutussa maininta.
Leivonnaisten ja lettujen lisäksi myynnissä oli TuoreTorin vihanneksia ja kasviksia, Mika Vallin pyytämää ja savustamaa kalaa sekä kirppistavaraa. Johanna Katajamäki Hämeenlinnasta oli myymässä kotimaisia koruja, itse tekemiään kransseja ja ikikukka-asetelmia ja Pirkko ja Juha Tuomela myivät lakritsia.
Marine Sulvan Espoosta oli tullut myymään enonsa Sami Hiltusen kanssa kirppistavaraa ja lisäksi parturi-kampaajana toimiva Marine leikkasi toritapahtumassa hiuksia.
– Eno asuu Asikkalassa ja me kierrämme lähiseudulla erilaisissa tapahtumissa myymässä hänen tavaroitaan. Niitä on hänellä ihan liikaa, nauraa Marine.

Hiltunen tunnustaa, etteivät hänen tavaransa juurikaan vähene kirppistapahtumia kiertäessä, vaan myytyjen esineiden tilalle tulee hankittua toisten myyntipöydiltä tavaraa myytyjen tilalle.

Marine leikkasi tapahtumassa hiuksia. Kasiniemen mökille juhannuksen viettoon tullut Urho Schildt sai hiukset siistittyä näppärästi ennen maanantaina alkanutta kunnan hyvoinvointipalvelujen järjestämää saarileiriä.
Kahdeksan vuotta parturi-kampaajana toiminut Marine ajautui alalle, koska hänen äitinsä toimi parturi-kampaajana.
– Aina kun minulta pienenä kysyttiin, mikä minusta tulee, niin vastasin, että parturi-kampaaja. Olen vähän tämmöinen taiteilijaluonne ja opiskelenkin tällä hetkellä sisustussuunnittelua Stadin ammattiopistossa. Hiusten leikkuun tulos lähtee pois parissa kuukaudessa ja haluaisin tehdä käsillä jotain pysyvämpää, jotain sellaista, josta jää jälki maailmaan.
Uimaranta suunnitteilla
Seuraava kyläyhdistyksen tapahtuma pidetään leikkipuistossa 12.7. klo 10-15.
– Muutama torimyyjä on jo alustavasti ilmoittautunut. Mukaan mahtuu myös kirpputorimyyjiä, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Erkki Avikainen.
Kyläyhdistys selvittää myös uimarannan saamisen mahdollisuutta kylälle. Hyvä paikka sille olisi grilli-kahvila Stoppointin vieressä, ELY-keskuksen omistamalla levikkialueella, Rautjärven rannassa.
– Kylällä ei tällä hetkellä ole uimarantaa, mutta sitä on toivottu tänne kovasti.