Peter Logan 5.7.1948–17.1.2025 ★

Peter syntyi Edinburghissa, Skotlannissa. Molemmat vanhemmat, Jane ja Hamish Logan olivat skotteja, samoin kuin klaanin kaikki aikaisemmat sukupolvet. Tosin Peter ei koskaan elämänsä aikana asunut Skotlannissa, vaikka siellä syntyikin.

Peter Logan.

Hänen isänsä Hamish oli lentäjä Kuninkaallisissa Ilmavoimissa (Royal Air Force – RAF). Perhe muutti usein isän työn takia, niin kuin sotilasammatissa on tavallista. Asemapaikat vaihtuivat usein, Hongkongia myöten. Peter kerran laski, että ennen kymmenettä ikävuottaan hän oli ollut seitsemässä eri koulussa. Niinpä Peter ja pikkuveljensä Fergus lopulta laitettiin Monmouthin sisäoppilaitokseen Walesiin, jotta poikien koulutukselle saataisi jonkinlaista pysyvyyttä.

Peter ja minä tapasimme ensin v. 1988 työn merkeissä Brysselissä, ja pian sen jälkeen ystävystyimme Culpeperissä Virginiassa (USA), jossa olimme yhteisellä työmatkalla. Huomasimme pian, että meillä oli paljolti samanlainen arvomaailma, ja molemmilla meillä oli muun muassa samanlainen tietoturva-ammattitausta.

Meidät vihittiin Lontoon Suomalaisella Merimieskirkolla v. 1991.

Englannissa Kentissä asuimme vuosia ja kävimme töissä Lontoossa. Sitten tuli muutto Luxemburgiin, kun minä siirryin pankkialalta Euroopan Komission palvelukseen. Luxemburgissa vierähtikin sitten 26 vuotta, mikä on pisin aika missä kumpikaan meistä on yhtäjaksoisesti samassa paikassa asunut.

Padasjoella minun Tarusjärven mökilläni vietimme 35:n vuoden ajan kesäloman joka vuosi, kissat ja koirat mukana. Peter rakasti olla Taruksella, ja käsistään kätevänä ja aikaansaavana miehenä hän rakensi ja teki paljon töitä mökilläni. Työnjako oli: minä ideoin ja Peter toteutti. Toki teimme aina työt yhdessä, minä olin se aputyttö. Tarusjärven Lepolassa on myös sisaruksieni kesäpaikat, ja hekin ovat jääneet Peterin rauhallista ja ystävällistä olemusta kaipaamaan.

Niinpä Padasjoki oli myös Peterille tuttu paikka, ja kun tuli minun eläkkeelle lähtöni aika, Peter ehdotti muuttoa Suomeen, ja nimenomaan Padasjoelle. Sopiva talo löytyikin Syrjäntakaa, ja muutto tapahtui kesäkuussa 2022.

Peter vaali myös skotlantilaista sukuperintöään, ja pukeutui eräänä syntymäpäivänään kilttiin muun sukuni riemastukseksi. Peterillä on muutenkin mielenkiintoinen sukuhistoria. Loganin klaani on peräisin Skotlannin Alamaalta, Englannin ja Skotlannin rajan pohjoispuolelta, Galashielsin alueelta. Klaanilla on myös oma vaakunansa, jossa keskellä on sydän, ja sydäntä lävistää naula. Vaakunassa on motto: ”Hoc Majorum Virtus”, mikä vapaasti käännettynä tarkoittaa ”Tämä on esi-isiemme urhoollisuutta”.

Vaakunan tarina on seuraava: Vaakunan sydän symboloi Skotlannin kuninkaan Robert I:n sydäntä. Robert I (Skotlannin kuninkaana v. 1306 – 1329) tunnetaan paremmin nimellä Robert the Bruce. Hän viimeisenä tahtonaan määräsi, että kun hän kuolee, hänet pitää haudata Pyhään Maahan. Koska olisi ollut mahdotonta kuljettaa koko ruumista sellaista matkaa, hänen sydämensä kaivettiin rinnasta hänen kuolemansa jälkeen ja laitettiin hopealippaaseen, joka sitten sinetöitiin. Sitten joukko ritareita lähti viemään Robert the Brucen sydäntä Jerusalemiin, johtajanaan Sir James Douglas. Mukana oli myös eräs Peterin esi-isä suoraan ylenevässä polvessa, James Logan of Restalrig, joka oli kuninkaallinen lipunkantaja (standard-bearer), ja jonka tehtävä oli lippua kantaen kulkea heti kuninkaansa jäljessä, eikä lipunkantaja siis kantanut asetta.

Päästyään Etelä-Espanjaan skottiritarit kohtasivat joukon maureja. Syntyi taistelu ja skotit jäivät pahasti alakynteen. Perimätieto kertoo, että hopealipasta kantanut ritari heitti sen keskelle taistelun kiivainta tiimellystä huutaen: ”Seuratkaamme kuningastamme!” Taistelussa Sir James Douglas ja suurin osa hänen ritareistaan saivat surmansa.

Kun seuraavana aamuna loput henkiinjääneet skottilaiset ritarit kulkivat taistelutantereella ruumiiden keskellä kuolleitaan etsien, lipunkantaja Logan löysi kyseisen hopealippaan. Kun matkan jatkaminen Pyhään Maahan ei tietenkään enää tullut kysymykseen harvojen eloonjääneiden kesken, ritarit palasivat takaisin Skotlantiin. Hopealipas sydämineen jätettiin Melrose Abbey – luostariin. Lippaan takaisin Skotlantiin kantanut Logan aateloitiin vaakunan kera.

Vuosisatojen kuluessa lippaan sijainti unohtui, vaikkakin Robert the Brucen tarina jäi elämään. Vuonna 1996 Melrosen luostarin raunioissa suoritettiin kaivauksia, ja löydettiin hopealipas, jossa oli sisällä orgaanista materiaa. Kun suoritettiin radiohiiliajoitus, materian iän määritykseksi tuli 1300-luvun alkupuoli. Joten uskottiin, että Robert the Brucen sydän oli vihdoin löytynyt. Sydän sitten uudelleen haudattiin tavanomaisin seremonioin.

On olemassa toinenkin tositarina Peterin esi-isistä, joka ajoittuu muutamaa sataa vuotta myöhemmin, 1600-luvun alkuun. Sir Robert Logan, (the 7th Baron of Restalrig), oli ilmeisesti osallisena salaliitossa (tunnetaan nimellä ”the Gowrie Conspiracy”), jonka tarkoituksena oli siepata ja murhata James VI, joka oli Skotlannin kuningattaren Maryn poika. Salaliiton paljastuttua syylliset joutuivat maanpetoksesta syytettyinä oikeuteen. Sir Robert Logan ehti kuitenkin kuolla v. 1606 ennen kuin oikeudenkäynti alkoi joitakin vuosia myöhemmin.

Skotlannin silloisen lain mukaan syytetyn piti aina olla läsnä oikeudessa, eikä kuolemisen katsottu olevan mikään tekosyy poissaololle. Niinpä Sir Robertin ruumis kaivettiin ylös haudastaan, luuranko propattiin pystyyn oikeussaliin, todettiin syylliseksi maanpetokseen (kun vastaväitteitä ei kuulunut), asianmukaisesti hirtettiin ja uudestaan haudattiin.

Minä laskin Peterin tuhkauurnan hautaan Padasjoen hautausmaalle. Hautakiveen on kiinnitetty Loganin klaanin vaakuna, kuten on tapana Skotlannissa klaanin jäsenen ollessa kyseessä. Siihen hautakiveen tulee sitten aikanaan myös minunkin nimeni.

Kiitos teille Kristian Saarnio ja Paavo Frilander siitä, että olitte mukanani ja tukenani uurnan laskussa. I appreciate that.

Marita Logan

Scroll to Top