Kirkkoneuvosto hylkäsi Essi Niemisen laatiman oikaisuvaatimuksen kirkkoneuvoston päätöksestä 15.4.
§75. Oikaisuvaatimuksen kohteena oli Hollolan kirkkoneuvoston tekemä päätös pykälässä 75 koskien väitettä, että Nieminen olisi jättänyt kertomatta oleellisia asioita ja joiden vuoksi Niemisen toimintaa leimattiin vakavasti moitittavaksi.
Kirkkoneuvosto oli esittänyt Essi Niemiselle kuulemispyynnön 26.3. pykälä 55, johon hän vastasikin 15.4. Kuulemispyynnössä oli esimerkkikysymyksiä, joihin osaan Essi Nieminen kirkkoneuvoston mielestä vastasi, kaikkiin ei. Kirkkoneuvostoa ei tyydyttänyt Niemisen selvitys esimerkiksi sen osalta, että hän pyrki vähättelemään salaisia neuvotteluja Asikkalan seurakunnan kanssa. Kirkkoneuvoston mielestä hän jätti näin kertomatta oleellisia asioita.
Kirkkoneuvosto ei esittänyt Essi Niemisen erottamista vaan totesi, ettei päätös johda muihin toimenpiteisiin.