Suurtoripäivät tuo perinteistä toritunnelmaa ★

Lauantaina 14.6. on luvassa mukava kesäpäivä, kun Suurtori pystytetään Padasjoen torille.

Suomen Tapahtumatrio Oy:n organisoimia Suurtoripäiviä pidetään ympäri Suomea noin sadalla paikkakunnalla vuoden mittaan. Ideana on tuoda leppoisaa toritunnelmaa eri paikkakunnille.

– Meitä on mukana noin 20 eri alojen kauppiasta. Näin pystymme tarjoamaan todella monipuolisen tuotevalikoiman, vaikka emme iso markkinatapahtuma olekaan, kertoo Satu Saarikoski Suomen Tapahtumatrio Oy:stä.

Suurtorilta löytyy leipää, pullaa, piirakoita ja muita leivonnaisia, lakuja, kahvila, hunajaa, muikkuja, liha- ja kalasäilykkeitä, vaatteita, pesuaineita, luonnonkosmetiikkaa, pölypusseja ym. imuritarvikkeita …

– Valikoima hieman vaihtelee sesonkien mukaan. Tavallaan tuomme pienen kauppahallin paikkakunnalle. Jokaisessa myyntipisteessä on asiantunteva myyjä. Samalla, kun teet torilla ostoksia, tuet pienyrittäjyyttä.

Scroll to Top