Sahtiseura Humala piti kevätkokouksensa 23.5. Kaunismäen kodalla.

Hallituksen kokoonpanoon tuli yksi henkilövaihdos, kun Päivi Hoimela valittiin jäseneksi. Sirkka Heinonen toimii ulkopuolisena sihteerinä ja rahastonhoitajana.
Seura suunnitteli sahdinvalmistuksen Padasjoen mestaruuskisoja, jotka käydään perinteiseen tapaan Sahtimarkkinoilla. Sahtiseura on yhtenä tahona järjestämässä elokuvanäytöstä Sahtimarkkinoiden oheen: markkinailtapäivänä pääsee katsomaan Työväentalolle ”100 litraa sahtia” -uutuuselokuvan.
Padasjoen mestari lähtee sahtinäytteineen SM-kilpailuihin: ne pidetään tänä vuonna Lahdessa Jokimaalla. Seura järjestää entiseen tapaan elokuussa bussikuljetuksen SM-kisoihin ja kyytiin pääsee myös muita kuin jäseniä.
– Koska Sahti-SM:t on ensi vuonna Padasjoella, olemme pyytäneet paikallisilta yhdistyksiltä talkooapua. Tarkoitus olikin, että vapaaehtoisia lähtisi kisareissulle mukaan katsomaan, miten homma toimii, kerrotaan sahtiseurasta.
– Meillä on tapaaminen 3.6. Mainiemen Caravan-alueella, yritys on pääkumppanimme. Sinne voi tulla ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi, monenlaisia tehtäviä aina liikenteenohjauksesta tarjoiluun on ensi vuoden elokuussa Mainiemen sahalla pidettävissä SM-kilpailuissa.
