Piispa Mari Parkkiselta ★

Moni on viime viikkoina lukenut Padasjoen Sanomista seurakunnan erimielisyyksistä koskien Padasjoen mahdollista eroa Hollolan seurakunnasta ja liittymisestä mahdollisesti Asikkalan seurakuntaan.

Kävin viime viikolla tapaamassa Padasjoen johtokuntaa asian tiimoilta. Seurakunta on ennen kaikkea kutsuttu kertomaan evankeliumin sanomaa, sanomaa ylösnousseen Kristuksen pelastustyöstä. Seurakuntarakenne on hallinnollinen rakenne, joka tukee tätä työtä.

Oma seurakunta ja oma kirkko ovat tärkeitä ihmisille. Se on käynyt ilmi myös adressista, jonka on allekirjoittanut yli 500 henkilöä. Tutuissa tiloissa, tuttujen ihmisten kanssa on hyvä asettua Jumalan kasvojen eteen elämän ilojen ja surujen kanssa. Kun väki kyliltä vähenee, toimintaa joudutaan organisoimaan uudella tavalla. Tämän kaltaisessa tilanteessa Padasjoen seurakunta päätti liitoksesta Hollolan seurakuntaan vuonna 2016.

Pohdittaessa eroa Hollolan seurakunnasta ja mahdollista liitosta toiseen seurakuntaan, tulee ottaa huomioon seuraavia asioita: Paluu 2016 edeltävään aikaan, jolloin toimintakuluja katettiin puumyyntituloilla, ei ole enää mahdollista. Kirkkohallitus on päivittänyt kriisiytyvän seurakunnan mittarit vuonna 2024. Kirkkohallitus lähettää vuosittain hiippakuntien tuomiokapituleille tiedot niistä seurakunnista, joissa kriisiytymisen kriteerit täyttyvät ja pyytää aloittamaan seurakuntarakenneneuvottelut. Näitä mittareita ovat muun muassa jäsenmäärän laskeminen alle 2000 jäsenen sekä taloudelliset toimintaedellytykset. Toimintakuluja, kuten henkilöstön palkkoja, ei voi kattaa esimerkiksi puumyyntituloilla, kuten itsenäisessä Padasjoen seurakunnassa oli jo tehty. Näin ollen Padasjoen itsenäisellä seurakunnalla ei ollut enää taloudellisia toimintaedellytyksiä.

Vuonna 2016 Padasjoen kirkkovaltuusto päätti yksimielisesti liitoksesta Hollolan seurakuntaan. Jos liitosta haetaan toiseen seurakuntaan, myös tämän seurakunnan toimintaedellytykset tulee osoittaa ennen liitosta. Liitosaloite on siis mahdollista tehdä, mutta samaan aikaan on otettava huomioon edellä mainitut seikat ja niiden valossa on hyvin epätodennäköistä, että tuomiokapituli tai kirkkohallitus puoltaisi Padasjoen eroa Hollolan seurakunnasta tai liitosta toiseen seurakuntaan. Minusta parasta tässä tilanteessa olisi jatkaa Padasjoen seurakunnallisten palveluiden parantamista yhdessä Hollolan seurakunnan kanssa.

Olen iloinen, että sain tavata johtokuntaa ja kuulla, että yhteistä tietä eteenpäin ollaan etsimässä. Kevään aikana perustettu työryhmä pohtii tulevia kappeliseurakunnan palveluita ja yhteinen kirkkoneuvosto on hyväksynyt esityksen Pappilan kunnostamisesta, joten nyt on aika katsoa yhdessä tulevaisuuteen.

Minusta Padasjoen kappalaisen Kristian Saarnion kehotus sovintoon on kuulemisen arvoinen. Roomalaiskirjeessä annetaan viisas ohje meille kaikille: Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. (Room. 12:18)

Hyvän Jumalan siunausta yhteiseen seurakuntatyöhön.

Mari Parkkinen 
Mikkelin hiippakunnan piispa

Scroll to Top