Mainiemen sahan piippu lyheni ★

Mainiemen maamerkki, sahan vanha piippu lyheni tänään viitisen metriä.

Piippu on rakennettu vuonna 1923.

– Kruunun eli piipun ylimmän osan lisäksi jouduttiin purkamaan vielä jonkun matkaa piippua muutoinkin, koska siellä oli aivan irtotiiltä, jotka lähti työntämällä pois paikaltaan, kertoo rakennustarkastaja Osmo Knaapi.

– 56 metriä siitä lähti, vielä jäi kuitenkin 32 metriä. Nyt siihen pystytään tekemään vahvikevalu, jotta saadaan se kesäksi turvalliseksi ja lukuisat tapahtumat pystytään järjestämään.

Museoviraston kanssa kunta miettii jatkoa: millä tavalla piippua kunnostetaan, pitääkö se entisöidä alkuperäiseen muotoonsa vai saadaanko kenties poikkeuslupa lisälyhentämiseen. Knaapi arvioi, että voi mennä parikin vuotta, ennen kuin lopullinen ratkaisu on selvillä.

Museoviraston ja Elyn kanssa pidettiin nopealla aikataululla palavereja, sillä kesäkauden ensimmäinen tapahtuma on jo ensi viikonvaihteessa sahalla pidettävä yksityistilaisuus. Sen jälkeen sahalla tapahtuukin likimain joka viikonloppu.

Sahan sisälle asennettiin tänään uutta, kiinteää lavaa.

Scroll to Top