Tuulenmittausmasto purettu ★

Tornimäen tuulenmittausmasto purettiin perjantaina 16.5. hyvän sään vallitessa. 180-metrisessä mastossa kolme miestä irrotti pultteja ja helikopteri kävi nappaamassa mastonpalaset elementti kerrallaan koukkuunsa. Palat jäävät välivarastoon odottamaan tulevaa käyttöä ABO Energyn muilla hankealueilla.

Masto pystytettiin uutena tuulivoimahankkeen alueelle marraskuussa 2022. Se on mitannut tuulta ja myös mm. lämpötiloja.

Helikopterin avulla purku-urakka saatiin tehtyä viidessä tunnissa. Vinssityönä hommaan olisi mennyt ainakin viikko.

Sattumoisin myös ELY:n perusteltu päätelmä julkaistiin tänään. Hämeen ELY-keskus on tarkistanut arviointiselostuksen riittävyyden ja toteaa, että käytössä on ollut riittävä asiantuntemus ja ympäristöselvityksiä voidaan pitää riittävän kattavina.

Päätelmän mukaan hankkeella on merkittäviä ja kielteisiä ympäristövaikutuksia. Keskeiset vaikutukset kohdistuvat asutukseen ja ihmisten viihtyvyyteen, maisemaan ja pohjaveteen.

Maisemavaikutukset on arvioitu kohtalaisiksi voimaloiden lähi- ja välialueilla 12 km asti, välittömässä läheisyydessä Särsjärven pohjoisille loma-asukkaille virkistysmaisemaan kohdistuvat vaikutukset voivat olla erittäin suuret. Vaikutukset kohdistuvat myös Päijänteen kansallispuistoon. Myös välkevaikutukset ovat joillakin kiinteistöillä merkittäviä.

Hanketta voi ELY:n mukaan pitää jatkosuunnittelukelpoisena, koska mitkään ympäristövaikutukset eivät muodostu kriittisen merkittäviksi. Jatkosuunnittelussa tulee kiinnittää huomiota haittojen ehkäisemis- ja lieventämiskeinoihin. Lisäksi tarvitaan joiltain osin tarkennuksia kaavoitus- ja lupamenettelyä varten sekä vaikutusten seurantaan.

Scroll to Top