Päijänne-Leader ry ja Etpähä ry palkitsivat onnistuneita hankkeita siirtymäkaudelta 2021–2022, eli ajalta ennen Leader-ryhmien yhdistymistä.

Maakesken kylä oli yksi Suo-palkinnon saajista. Tunnustus tuli Maakeski elinvoimaiseksi –hankkeesta, jossa osoitettiin vahvaa tahtoa pitää maaseutu elävänä.
Kuokka-palkinto annettiin teoille, jotka ovat käynnistäneet uutta, omaehtoista toimintaa ja yhteistyötä. Tunnustuksen sai Padasjoelta toiminnallinen Kotiseututalo. Perusteluissa mainitaan, että Padasjoen kunta pelasti kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen yhteisön käyttöön ja teki Kotiseututalosta koko yhteisön sydämen –paikan, jossa perinne kohtaa ihmiset ja tarinat jatkuvat uusille sukupolville. Kotiseututalosta on tullut suosittu yhteisöjen kokoontumispaikka ja kylän ylpeyden aihe.