Kellosalmen osakaskunnan puheenjohtajana jatkaa Veli Heinonen, varapuheenjohtajana Tapio Lustig ja jäsenenä Mikko Peltomäki.

Viime vuonna osakaskunta istutti vesialueilleen siikaa 3798 ja kuhaa 3580 kappaletta. Kalastuslupien myyntituloissa oli pientä vähennystä edellisvuoteen verrattuna rapulupien myynnin laskusta johtuen.
Osakaskunnalle tuli viime vuoden aikana kolme vesijätön lunastusta.
Kalakannoissa ei havaittu suuria muutoksia. Muikkukanta on runsas, mutta kalat ovat pienikokoisia. Myöskään veden laadussa ei tapahtunut silmämääräisiä muutoksia.
Toimintasuunnitelmassa todetaan, että osakaskunta jatkaa sille kuuluvien tehtävien hoitamista eli se istuttaa kalanpoikasia vesialueelleen sekä osallistuu kasvillisuuden poistoon, jos sellaisia hankkeita osakaskunnan alueille tulee.
Kellosalmen osakaskunnan lupia myy Kelossi Siltapuistossa ja Modetti keskustassa. Kalastuksenvalvojana jatkaa Tauno Tuominen.
Yksikkömaksut pysyvät samana. Yksikkö maksaa osakkaille ja kylässä vakituisesti asuville 4 € ja ulkopuolisille 7 euroa kappale. Rapulupa maksaa 4 € osakkaille 10 yksikköön asti ja siitä seuraavat 6 € /kpl. Ulkopuolisille rapulupia myydään enintään 10 yksikköä 8 € kappale.