Padasjoen Energia Oy:n toiminnasta ★

Yhtiö aloitti 1.9.2024 Nevel Oy:ltä lunastamallaan lämpölaitoksella ja Padasjoen kunnalta ostamallaan kaukolämpöliiketoiminnalla. Lämpöasiakkaita yhtiöllä on tällä hetkellä 55. Tavoitteena on tuottaa ja toimittaa Padasjoen kuntakeskuksessa sijaitseville asiakkailleen luotettavasti ja kohtuulliseen hintaan lämpöenergiaa.  

Toiminnan alkukuukausina ei merkittäviä yllätyksiä tai ongelmia ole ollut huolellisesti suoritettujen selvitysten ja laskel­mien ansiosta. Lämpölaitos on aloittanut toimintansa vuonna 2008 ja rakennettu tulipalon jälkeen vuonna 2016 lähes uuden veroiseksi. Tällöin myös parannettiin sen rakenteellisia turvallisuusratkaisuja. Lämmön saanti onkin pystyttävä turvaamaan häiriö­tilanteissa, joita aiheutuu joko tuotannon tai jakelun sisäisistä tai ulkopuolisista syistä. Varalla oleva öljykattila sekä oma sähköntuotanto hoitavat osan varmistuksesta. Sopimukset nopeista korjauspalveluista asiantuntijayritysten kanssa varmistavat häiriötilanteiden hoidon.

Lämpölaitos sekä jakeluverkosto ovat hyvin suunniteltuja ja rakennettuja. Pieni ongelma on verkoston vuoto, joka on jatkunut vuosia, ilmeisesti koko 16 vuoden käyttöajan. Koska vuoto on pieni, ei sitä pystytty paikallistamaan maaliskuun lopulla tehdyssä droonin avulla suoritetussa lämpökamerakuvauk­sessa. Muutamia mahdollisia vuotokohtia paljastui ja niitä tullaan seuraamaan. Alueella liikkuvia pyydetäänkin seuraamaan lämpölinjan aluetta varsinkin aamuina, jolloin on vähän lunta tai huurretta maassa. Sula paikka maan pinnassa voi olla merkki putken vuodosta. Vihjeestä, joka johtaa vuodon löytymiseen maksetaan 200 euron palkkio.

Lämpöä myydään vuosittain lähes 10 000 megavatin määrä. Se tuotetaan bioenergialla, josta noin 60 prosenttia tuotetaan palaturpeella ja 40 % metsähakkeella. Palaturpeella saadaan tuotettua talviajan suuremmat tehot ja se on selvästi haketta edullisempaa. Hake sopii hyvin kevät-syysjakson alhaisempiin tehontarpeisiin, eikä polttoöljyä tarvitse käyttää kuin häiriö­tilanteissa.

Lämpölaitoksen ja verkoston käyttöpalvelut on hankittu PK-Energy Oy:ltä, jonka yrittäjät Marko Pastila ja Pertti Kehusmaa ovat hoitaneet lämpölaitosta sen käynnistymisestä alkaen.  Tmi Marko Pastila toimittaa tällä hetkellä myös metsähakkeen laitokselle. Pertti Kehusmaa on ajanut rekallaan palaturpeen Vapo Terra Oy:n tuotantoalueilta Keski-Suomesta ja Etelä-Pohjanmaalta.

Metsähakkeen hinnan nopea nousu on taittunut ja myös palaturpeen hintataso on vakiintunut. Yh­tiön on uusittava asiakkaittensa kulutusmittarit toimittajan poistettua tuotteistostaan nykyiset järjestelmät. Investointi toteutettaneen ensi kesän aikana. Tiukentuneet päästö- ja turvallisuusnormit johtavat myös investointeihin lähivuosien aikana. Savukaasujen hiukkaspäästöjä pitää vähentää suodattimen avulla ja lämpölaitoksen alueella liikkumista on rajoitettava. Hankkeet voidaan jaksottaa lähivuosille, mutta niihin on varauduttava.

Kaukolämpö joutuu kilpailemaan maalämmön ja ilmasta veteen siirtäviä lämpöpumppuja vastaan. Suurten kiinteistöjen lämmön tuottajana bioenergia ja kaukolämpö on nykyisin edullisin vaihtoehto. Padasjoen Energia Oy aikoo olla sitä lähitulevaisuudessakin.

Padasjoen Energia Oy 
Pekka Salonen

Scroll to Top