Koolla oli padasjokelaisten lisäksi luopioislaisia ja bussilastillinen kuhmoislaisia, kun Kotailtaa vietettiin ex-ministerin isännöimänä Kuntalassa.
Kotailtalaiset saivat tavallista paremman kestityksen Kuntalassa: tarjolla oli broilerpastaa kahdella salaatilla ja vielä piirakkaa kahvin kanssa. Kotaillan koollekutsuja Risto Ojala totesikin, että seurustelun sakramentti on tapaamisissa olennainen osa.

Kotailtojen ”kanttorina” toimii Ensio Valo, joka soitteli haitarillaan 50 vuoden kokemuksella. Tunnelma olikin koholla, kun Padasjoen kunnanjohtaja Juha Rehula aloitti esityksensä elämästään ja urastaan unohtamatta kunnan ajankohtaisia kuulumisia. Monta myönteistä asiaa on tapahtunut hiljakkoin, kuten reippaasti ylijäämäinen tilinpäätös ja sataman palkitseminen sisävesien parhaana. Vauvojakin on syntymässä tänä vuonna Padasjoelle 11.

Ilta meni kuitenkin pilalle jo ensiminuuteilla, kun yksi osallistujista alkoi jatkuvasti keskeyttää puhujaa epäasiallisilla kommenteillaan. Välihuutelija kyseenalaisti jopa tuoreet talousluvut.
Maatalon pojasta ministeriksi
Tuhansia puheita pitänyt Rehula oli valmistellut kuvia sisältävän esityksen, jossa hän avautui poikkeuksellisella tavalla. Valikoidut kuvat kertoivat tarinaa maalaispojasta, joka varttui maatilalla Hollolassa, kertasi lukion toisen luokan, kävi RUK:n ja rakensi kodin hartiapankilla: viisi koulukaverusta teki viiden asunnon rivitalon Hollolaan.
Urheilu on ollut osa Rehulan elämää aina. Nuoruusvuosien lajeina olivat moukarinheitto ja lentopallo, sittemmin curling ja raviurheilu. Takana on myös 14 Jukolan viestiä ja lukuisia pitkän matkan hiihtoja kansainvälisissä tapahtumissa ulkomailla.
Liikunnalliseen elämäntapaan ovat kasvaneet myös lapset. Kesällä 28 vuotta täyttävä tytär pelaa lentopalloa ja kohta 24-vuotias poika pesäpalloa, molemmat sarjoissa.
Nykyään Rehula on koukuttunut Pokemon GO – peliin. Toinen harrastus on urheiluseuran puheenjohtajuus ja kolmas kotikokkailu. Yhä tärkeämmäksi on muodostunut vaimon omistama mökkipaikka Saimaan saaressa.
Tehtävät valtakunnan johdossa ovat tuoneet kiinnostavia kokemuksia. Kansanedustajana ja ministerinä Rehula kävi 51 maassa, oli lukuisissa TV-, radio- ja lehtihaastatteluissa ja jopa pilapiirroksen ja sketsin aiheena. Uran kohokohtia oli puoluekokous, jossa yleisö aplodeerasi seisaaltaan; Rehula oli tuolloin Keskustan varapuheenjohtaja. Palkitussa dokumenttielokuvassa ”Liikkumavara” kamerat seurasivat Rehulaa useita päiviä.
– Minun piti olla toinen ministeri avaamassa Tangomarkkinoita, tango oli valittu ja orkesteriharjoitukset sovittu, kun soten takia esiintyminen peruuntui.
Konkaripoliitikko ehti toimia ministerinä kolmessa eri hallituksessa. Tiputtuaan eduskunnasta 22 vuoden jälkeen Rehula piti itsensä liikkeessä ja teki sitä, missä on omimmillaan: toimi ihmisten parissa, tuolloin mm. Hippoksen puheenjohtajana ja muissa järjestötehtävissä. Koulutustaan vastaavaa työtä sosionomi löysi lopulta kunnanjohtajana. Lopun ikää hänet tunnetaan kuitenkin ex-ministerinä.
– Tänäkin iltana on kysytty, viihdynkö Padasjoella. Minulla on tähän vakiovastaus: en viihdy, mutta tykkään tehdä työtä täällä.