Vihreillä on tällä hetkellä kolme ehdokasta kuntavaaleissa: Teea Hakulinen, Seija Karevaara ja Eeva-Maria Tidenberg.

Luonnonsuojelu ja luonnon kestävä käyttö ovat Vihreille tärkeitä.
– Kunta voisi omalta osaltaan panostaa luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen esimerkiksi metsänkäsittelytapojen valinnalla ja jatkuvaa kasvatusta suosimalla. Luontomatkailu on Padasjoella luonteva kehityskohde, sillä Päijänteen maisemat, Taruksen ja Evon metsät ja monet muut luontokohteet mahdollistavat upeat elämykset erilaisille matkailijoille ja retkeilijöille. Tärkeää on välineistöön ja majoitukseen liittyvien palveluiden saatavuus sekä kunnasta löytyvien matkailumahdollisuuksien näkyvyyden parantaminen, linjaavat Vihreät.
– Kouluissa, varhaiskasvatuksen ja vanhuspalveluiden ruokailuissa tulisi etsiä keskitettyä ratkaisua ja panostaa mahdollisuuksien mukaan lähiruokaan.
Erityisesti koronapandemian jälkeen etä- ja monipaikkatyö on yleistynyt huomattavasti. Monella on mahdollisuus valita asuinpaikkakuntansa melko vapaasti työpaikan sijainnista riippumatta.
– Padasjoella etätyön tekemistä tukevia palveluita tulisi kehittää niin, että esimerkiksi eri puolilla kuntaa on toimivat verkkoyhteydet. Myös erilaisia työpisteitä yhteistiloin voisi suunnitella.
Vihreät toivovat kunnan panostusta asuntotilanteeseen. Maaseutukunnassa elinvoiman ja yritysten tukeminen on tärkeää, jotta Padasjoki olisi muutakin kuin vilkas kesäkunta. Peruspalvelut täytyy säilyttää omalla paikkakunnalla.
– Padasjoen Experience nothing –kampanja oli todella hyvä, sen ansiosta tuli ainakin muutama uusi mökkiläinen, mutta nyt pitäisi keksiä jotakin uutta. Padasjoki pitää saada ihmisten tietoisuuteen.
Vihreät näkevät ilmastonmuutoksen torjumisen ja hidastamisen tärkeinä niin nykyisten kuin tulevien sukupolvien elinolosuhteiden turvaamiseksi. Uusiutuvat energialähteet ovat hyvä mahdollisuus hiilidioksidipäästöjen hillitsemiseen yhteiskunnan sähköistymisen kasvattaessa sähkönkulutusta. Energiantuotannon kuten muunkin toiminnan vaikutukset luontoarvoihin, ympäristöön ja ihmisten oloihin tulee arvioida isoissa hankkeissa YVA-menettelyssä ja tehdä päätökset tutkittuun tietoon pohjaten.
– Ihmisten tasa-arvo on Vihreille tärkeä arvo. Se ja toisten kunnioittava kohtelu ovat hyviä ohjenuoria myös kunnan luottamustehtävissä toimiville.
