Kuusi kilpaurheilijaa sai kunnan avustusta ★

Padasjoen sivistyslautakunta myönsi kannustusrahaa padasjokelaisurheilijoille. Kunnan avustusta jaettiin yhteensä 2900 euroa kuudelle urheilijalle: Nici Salonen 400 €, Lauri Syrjä 600 €, Oskari Ahonen 400 €, Mari Engberg 600 €, Hanna Mertsalmi 500 € ja Mari Pukarinen 400 €.

Avustusta olivat oikeutettuja hakemaan alle 30-vuotiaat, jotka ovat menestyneet kilpailuissa vähintään piirinmestaruustasolla, sekä harkinnanvaraisesti henkilöt, jotka ovat menestyneet olympialaisissa, MM-,­ EM-, PM- tai SM-kisoissa aikuisten sarjoissa.

Avustusta haki kuusi padasjokelaista, lisäksi hakijana oli yksi henkilö, jonka kotikunta ei ole Padasjoki.

Polkupyöräendurossa Suomen kärjessä

Mari Pukarinen kilpaili viime kaudella Suomi DH Cupissa lisenssisarjassa Naiset-Elite. Tampereen Mustavuoressa tuli voitto ja kokonaispisteissä Pukarinen sijoittui Suomi DH-Cupissa kolmanneksi.

– Kilpailin myös muissa matalan kynnyksen kisoissa enduroa ja Downhilliä sijoittuen 1–4 joukkoon. Himoksella järjestettiin ensimäistä kertaa Himos Epic GRVL, johon myös ilmoittauduin kilpasarjaan mukaan sijoittuen kolmanneksi. Siellä poljettiin hiekkatietä 100 km ja koko kisan ajan tuli vettä taivaan täydeltä. Mutta kivaa oli.

Tulevalla kaudella Pukarisen suunnitelmissa on kisata Suomi DH-Cuppia ja luultavasti jotain endurokisoja.

Lätkää ja juoksua

Nici Salosen harrastuksissa mennään jääkiekon ehdoilla, mutta yleisurheilun kestävyysmatkojakin hän on ehtinyt juosta.

– Pidän juoksemisesta, etenkin pitkät matkat ovat mieluisia, kertoo Salonen.

Harmillisesti kisat osuvat yleensä harrastusten juoksutestien yms. kanssa vierekkäisiin päiviin ja tulokset voivatkin jäädä normaalia huonommiksi tai tai kisat kokonaan väliin.

Nici pelaa yhä ikäluokkansa korkeimman tason (AAA) Junior Pelicansin U15 -edustusjoukkueessa. Joukkue pelaa sarjapeliinsä aiempaa laajemmalla alueella jopa Turku-Pori-Rauma -akselilla. Treenipaikkana on Lahden RTK-Areena kuusi kertaa viikossa, viikonloppuisin pelit. Lisäksi kauden aikana on leirejä.

Vuonna 2024 Salonen juoksi neljä hopeaa. Ohjelmassa oli P15-sarjassa PM-maastot 3 km Lahdessa, Janakkala Gamesin ja Kouvola Junior Gamesin 2000 m sekä Lasyn Pm-huipentuman 800 m.

Scroll to Top