Maakesken elokuvalauantait pyörähtivät käytiin 11.1. Kylätalo Rientolaan hankitut projektori ja äänentoistolaitteet toimivat moitteettomasti, kun ensimmäiset elokuvat, lapsille suunnattu Pelle Hermanni ja aikuisempaan makuun tarjottu Teräsleidit heijastettiin valkokankaalle.

Jo Rientolan tuulikaapissa tuoksui vastustamattomasti popcorni. Popparit ja muut naposteltavat kuuluvat ehdottomasti elokuvaelämykseen. Puffetissa oli muitakin herkkuja tarjolla ja koska lisenssi ei anna myöden myydä elokuviin lippuja, toivookin kyläyhdistyksen väki, että leffaan tulijat ostaisivat naposteltavat puffetista.
Anna Roth-Helleri ja Inge Uotila kertoivat, että he aikovat suosia valinnoissa kotimaisia elokuvia.
– Tarkoitus on jatkaa kevyellä linjalla: elokuviinhan tullaan rentoutumaan ja nauramaan, joten mitään kauhea vakavahenkistä tuskin ohjelmistoon otetaan.
Pelle Hermanni -elokuva ainakin nauratti sekä isompia että pienempiä katsojia. Ensimmäisessä näytöksessä oli 18 katsojaa.
– Oli hauska elokuva. Hauskinta oli se, kun ämpäri putosi Pelle Hermannin päähän, sanoivat Maakesken mummulassa lauantaina kylässä olleet Seela 6 vuotta ja Silja 4 vuotta.
Sisarukset olivat elämänsä toista kertaa elokuvissa. Lisää elokuvaelämyksiä on kyllä ihan lähitulevaisuudessa luvassa, sillä mummu lupasi tuoda heidät aina kun mahdollista, Rientolaan elokuvia katsomaan.
Lasten näytökseen ääntä oli säädetty pienemmälle, ettei kenenkään tarvitse lähteä liiallisen äänenvoimakkuuden vuoksi salista pois. Illaksi aikuisten näytökseen lisättiin volyymia.
Iltanäytöksessä kävi 14 katsojaa katsomassa Teräsleidit-elokuvan.
– Tunnelma oli positiivinen ja kyläyhdistyksen aktiivisuutta kiiteltiin. Elokuvavalinnat vaikuttivat olevan niin päivänäytöksessä kuin iltanäytöksessä onnistuneet. Tämä oli hyvä alku ja tästä on hyvä jatkaa, kommentoi Maakesken kyläyhdistyksen puheenjohtaja Anna Roth-Helleri.
Elokuvia on jatkossa tarkoitus näyttää Rientolassa joka kuukauden toinen lauantai, seuraava elokuvapäivä on siis 8.2. Katsojapalautteet vaikuttavat omalta osaltaan seuraavien elokuvien valintaan. Kylän nettisivuilta löytyy jatkossa tiedot seuraavista elokuvista.
Vaikka nykypäivänä leffoja pystyy katsomaan suoratoistopalveluista milloin vain, kyläyhdistyksen naiset toteavat, että keskittyminen näytöksessä on aivan eri luokkaa kuin kotona.
– Kotona tulee niin helposti otettua kännykkä käteen. Lisäksi äänentoisto täällä on ihan huimasti parempi. Ja ainahan yhdessä kaikki on mukavampaa, myös elokuvien katselu.
Kun laitteet elokuvien esittämistä varten on hankittu, tarjoaa kyläyhdistys elokuvapaketteja vaikkapa Tyhy-päivää pitäville. Myös jääkiekkoteeman ympärille voisi kehittää yhteisöllisiä lätkäiltoja.