Puhdas omatunto ★

Omatunto on ihmisen henkilökohtainen tuntemus tai sisäinen ääni, joka kertoo, onko teko moraalisesti oikein.

Onko omatunto kolkuttanut sinua? Varmasti meitä kaikkia on. Meille on jo lapsena vanhemmat opettaneet, mikä on heidän käsityksensä mukaan ollut oikein. Kun me sitten heikkoudessamme teemme oman henkilökohtaisen tuntemuksemme mukaan väärin, omatunto muistuttaa meitä.
Omatunto voi olla erilainen eri ihmisillä. Toisen omatunto sallii erilaisia tekoja, kuin toisella. Joku voi sanoa, että omatunto ei muistuta minua asiasta, mistä häntä nuhdellaan ja pitää siksi sitä oikeutettuna.

Minulle on lapsena opetettu, että hyvä omatunto on hyvä ”päänalunen”, eli kalvavalla, muistuttavalla omallatunnolla ei ole hyvä mennä nukkumaan. Eikä uni meinaa tullakaan, kun sisäinen ääni muistuttaa tekemästämme vääryydestä, synnistä. On opetettu pyytämään anteeksi ja kertomaan mitä on tullut tehdyksi. Kun vääryydet, synnit on todistettu ja uskottu anteeksi, omatunto on taas vapautettu kuorman alta.

Omantunnon muistuttava ääni voi hiljentyä. Voi olla, että pyrimme itse sammuttamaan sitä erilaisilla keinoilla. Ihminen, joka tuntee omantunnon muistuttavan äänen, saattaa pelätä yksinäisiä, hiljaisia, rauhallisia hetkiä. Muistuttavaa ääntä voi yrittää peittää musiikilla, tai muulla taustametelillä. Voi olla, että jatkuva aktiivinen tekeminen on jollain keinona peittää omantunnon muistuttavaa ääntä. Joku voi peittää ääntä päihteillä.

Vanhan Testamentin puolella on kertomus kuningas Saulista, jolla oli paha henki ja levoton olo, kun hän oli luopunut Jumalan neuvoista. Nuorta Daavid-poikaa pyydettiin soittamaan harpulla kaunista musiikkia Saulille. Tämä auttoikin Saulia, mutta vain hetkeksi.

Raamatussa kerrotaan puhtaasta omastatunnosta ja saastuneesta omastatunnosta. Omatunto voi siis meillä muuttua, likaantua. Jumalan Sana ei kuitenkaan muutu, sen tulee pysyä samana, kuin se alusta asti on ollut. Omatunto on siis puhdas ja oikealla tavalla toimiva, kun se toimii Jumalan Sanan mukaisesti.

Omatunto on tärkeä pitää puhtaana. Sitä tulee hoitaa Jumalan Sanan avulla. Sitä ei kukaan pysty omin voimin pudistamaan. Se on Jumalan työ. Kenenkään tarvitse kantaa kalvavaa omaatuntoa.

Tule elävän Jumalan Sanan kuuloon.

Katuvaiselle syntiselle saarnataan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden ja on mahdollisuus Pyhän Hengen voimasta avata sydäntä ja puhua asioista, jotka omaatuntoa vaivaavat.

Tuomas Häme

Scroll to Top