Torstaina heinäkuun 18. päivänä 1974 ★

Ohen VPK:n päällikko Hans Hackmack sai sunnuntain juhlassa supisuomalaisen kanteleen, jota kuvassamme luovuttavat Padasjoen VPK:n Tapani Hytti, Reijo Toija ja Urpo Koivukoski sekä Valtion Palo-opiston johtaja Erkki Saksa.

Veljesilta Taruksella. Ohen ja Padasjoen VPK:n veljeys solmittiin Taruksella 5.7. hyvin juhlallisin menoin. Kummankin palokunnan edustajat olivat asettuneet riviin vastakkain ja päälliköt tulivat rivien välistä Ohen VPK:n lipun kera. Lippua kantoi kypäräpäinen palosotilas kahden toverinsa saattelemana. Soittokunta juhlisti herkkää tilaisuutta. Hans Hackmack toivotti Ohen puolesta Padasjoen palokuntaväen sydämellisesti tervetulleeksi ensi vuonna, jolloin heidän palokuntansa täyttää 90 vuotta.

Peruskouluun siirtymisen vaikutus Padas­joen kouluoloihin. Padasjoella siirrytään peruskoulujärjestelmään 1.8.1975. Peruskouluun kuuluu ala-aste, yläaste ja lukio. Ala-asteella tarkoitetaan luokki 1–6 eli nykyistä kansakoulua ja keskikoulun 1–2 luokkia, yläaste käsittää luokat 7–9 eli nykyistä kansalaiskoulua ja keskikoulun 3–5 vastaavat luokat. Koulusuunnitelman mukaan kaikki kyläkoulut tulevat säilymään ainakin 1980–luvulle asti. Peruskoulun opetuksessa pyritään oppilaskeskeiseen opetukseen, opettaja ei luennoi valmiita tietoja oppilaille. Padasjoen kunnalle valtionapu on opettajan palkkaukseen 88 %, kuljetuskustannuksiin 91 % ja käyttömenoihin 61 %.

Scroll to Top