Osuuskunta Kuhmoisten Kädentaitajat täyttää 20 vuotta. Pieni kauppa nimeltään Hamakufi (= Hand made Kuhmoinen Finland) aloitti toimintansa 2000-luvun alussa omakotitalon alakerrassa Kuhmoisten kirkon naapurustossa. Liikeidean kehittäjinä oli käsitöistä kiinnostuneiden muutaman naisen joukko.
Vuonna 2004 liikkeen nimi muuttui Osuuskunta Kuhmoisten Kädentaitajiksi. Myös toimipaikka vaihtui S-marketin alakertaan, lähes 200 neliön myyntitiloihin.
– Yritys herätti alusta alkaen huomiota. Paikallislehtien lisäksi myös Helsingin Sanomat huomioi uuden toimijan synnyn mittavalla kirjoituksella kuvineen. Menestystä toivovien lisäksi myös epäilijöitä esiintyi, toteaa hallituksen puheenjohtaja Jaakko Heinämäki.

Nyt 20 vuotta myöhemmin liike on alansa suurin toimija Päijänteen länsirannalla, kolmen maakunnan saumakohdassa.
– Toiminnan vahvuustekijöitä ovat laadukkaat tuotteet sekä asiakas- ja toimittajakeskeinen palvelu. Toimintaa on alusta alkaen leimannut yrittäjyyden lisäksi myös vahva vapaaehtoistyö.
Toiminnalla on edelleen vahvat sosiaaliset ulottuvuudet. Osuuskunnan jäseninä eli tuotteiden toimittajina on harrastajia, eläkeläisiä, yhtymiä ja yrittäjiä, pienyrittäjistä maatalouteen asti.
– Mainittakoon, että Kuhmoisten kunta ja sen Toimintakeskus on ollut yksi pitkäaikaisista jäsenistä.
Osuuskunta ei omista myynnissä olevia tuotteita, mutta tarjoaa myyntipaikan ja markkinointiin liittyvät palvelut. Tuotevalikoima on moninkertaistunut vuosien saatossa jakautuen nykyisin kolmeen pääryhmään: leivonnaiset ja elintarvikkeet, käsityöt ja kirjat. Lisäksi on pienimuotoista kahvilatoimintaa.
Valikoimassa painotetaan Kuhmoisissa ja lähialueilla valmistettuja tai kasvatettuja tuotteita. Viime vuosina myös luomutuotteet ovat laajentaneet valikoimaa.
Tällä hetkellä aktiivisia tuotteiden toimittajajäseniä on noin satakunta.
– Ilman mökkiläisiä, vapaa-ajanasukkaita ja etätyöntekijöitä ei Kuhmoisten kädentaitajat olisi menestynyt. Myymälästä on myös tullut monelle tuttujen ja tuntemattomien tapaamispaikka.
Kädentaitajat kiittääkin laajaa asiakaskuntaansa, tuotteiden toimittajia ja viiteryhmiä hyvästä yhteistyöstä kahden vuosikymmenen aikana ja kolmannen vuosikymmenen alkaessa.