Arrakosken historiasta kertovat infotaulut heräävät henkiin audiomuodossa, kun kylältä valitut lukijat antavat äänensä tauluille. Äänitykset tapahtuvat syksyllä. Lopputuloksena infotauluihin lisätään QR-koodit, joista vierailijat voivat kuunnella sisällöt. Myös kylän kotisivuille tulee sisällöt kuunneltavaksi.

Päijät-Hämeen digitaaliset tarinapolut on kehittämishanke, jonka tavoitteena on vahvistaa maaseudun veto- ja pitovoimaa matkailun, yrittämisen ja asumisen ympäristönä. Hankkeessa tuotetaan maaseudun luontoon, kulttuuriperintöön ja paikalliseen elämäntapaan liittyviä tarinoita digitaaliseen muotoon.
Hankkeen keskiössä on digitaalisten tarinapolkujen lisäksi kyläbrändien kehittäminen ja pelillistäminen. Hanketta toteutetaan eri puolilla Päijät-Hämeen maaseutua. Hankkeen toteuttajia ovat LAB-ammattikorkeakoulu ja Päijänne Leader ry. Äänitteiden tekeminen on tärkeää saavutettavuuden lisäämisen näkökulmasta. Hanketta rahoittaa maaseuturahasto.
Hankkeesta vastaava Minna Ahlstenin kuvailee oman osaamisalansa olevan matkailu, teknologiat ja elämykset. Hän kertoo olevansa erittäin innoissaan hankkeesta ja toivonut pääsevänsä tekemään juuri kyseistä hanketta.
Hankkeessa mukana on myös Henna Pirkonen Päijänne Leaderista. Hän on Päijät- Hämeen kyläaktivaattori ja kylien yhteyshenkilö. Aiemmin hän on kerännyt tarinoita Vääksystä. Monet heistä, joilta tarinoita silloin keräsin, ovat nyt edesmenneitä. Se saa tarinoiden keräämisen tuntumaan tärkeältä.
Äänessä Liisa Häme ja Timo Suntela
Äänen tauluille antavat arrakoskelaiset Liisa Häme ja Timo Suntela. Kumpikin on innolla mukana hankkeessa. Häme kertoo sanovansa aina kaikkeen kyllä. Suntela puolestaan valikoitui tehtävään kyläyhdistyksen kokouksessa, jossa muista vaihtoehdoista ei taidettu edes keskustella.
Häme on asunut Arrakoskella 55 vuotta ja tietää paljon kylän asioita. Hän myös puhuu mielellään ja paljon puhuukin. Suunnittelun lomassa häneltä kuulee jos jonkinlaisia tarinoita kylän persoonista ja erinäisistä tapahtumista.
Häme lukee ääneen mielellään. Hän lukee ääneen päivittäin ja on lukenut muun muassa Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kokonaan ääneen.
Suntela on paluumuuttaja. Hän on vaimonsa Katrin kanssa kumpikin aktiivisia kylätoiminnassa. Suntela kertoo osallistuvansa paljon talkoisiin ja olevansa paikallisessa hirviseurassa, jonka toimesta hirvipeijaisia ollaan herättelemässä takaisin henkiin. Suntela kertoo kotiseutuhistorian kiinnostavan häntä.
Karl Fieandt sankarina
Suunnittelupalaveri oli hankkeen ensimmäisiä, mutta paljon oli tehty suunnitelmia jo etukäteen. Nyt päätettiin siitä, että opasteista tehdään hieman tarinallisia. Lähestymistapa on niin sanottu sankarin matka. Hahmoa ei ollut vaikea päättää. Karl Fieandt valikoitui saman tien osaksi audioita ja Suntela saa toimia hänen äänenään. Häme lukee muut osat.
Karl Fieandt on ollut vaikutusvaltainen henkilö Arrakoskella. Hän omisti sekä Vierun ruukin että Tamppitarhan. Ideana on, että Fieandt kommentoi jokaisessa äänitteessä jotakin tapahtunutta omasta näkökulmastaan.
Digitalisaation ja tekoälyn avulla on mahdollista lisätä merkittävästi paikallisesta ympäristöstä nousevien tarinoiden saavutettavuutta ja tehoa. Tekoälyn integroiminen lisää mahdollisuuksia luovaan toteutukseen ja mahdollistaa esimerkiksi paikallisen äänen antamisen tarinoille tai maisemasta jo kadonneen kulttuurihistorian näkyväksi tekemisen. Kohteita on eri puolilla maakuntaa kaikkiaan 8, näistä suurin osa on digitaalisia tarinareittejä, osassa myös pelillistäminen tai kyläbrändin kehittäminen.
