Pitkän yliopistouran tehnyt Raija Sollamo on julkaissut elämäkertansa. Padasjokelaisia kiinnostanee erityisesti kirjan ”Yliopistolla kuin kotonani” alkuosa, jossa Sollamo, o.s. Pursula kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan Padasjoella 1940- ja 1950-luvuilla.
Elämäkerrassaan Raija Sollamo keskittyy uraansa Helsingin yliopiston apulaisprofessorina, professorina ja vararehtorina. Hän kertoo myös raamatunkäännöstyöstä sekä työstään kirkolliskokouksessa, naistutkimuksen ja tasa-arvotyön saroilla ja mielipidevaikuttajana. Hän on osallistunut Raamatun käännöstyöhön ja kirkon hallintoon kirkolliskokousedustajana.
Raija Sollamo on teologian tohtori, eksegetiikan tutkija ja Suomen ensimmäinen teologisen alan naisprofessori.
Jäädessään eläkkeelle Sollamo piti jäähyväisluennon yliopistolla ja sai palautetta, että ansiokas ura pitäisi taltioida elämäkertaan. Idea jäi itämään:
– Tulin lopulta siihen tulokseen, että olen sen velkaa vanhemmilleni. He kasvattivat ja kouluttivat minut ja kolme sisarustani olemattomista varoistaan ylioppilaiksi Vääksyn yhteiskoulussa, sanoo Sollamo.
– Tieni on osoitus kansakunnan kulttuuritahdosta, ja siksi olen halunnut dokumentoida sitä omalta osaltani.
Toinen kannustin oli se, että Sollamon oppilaat yliopistolla halusivat tietää enemmän siitä kehityskulusta, jonka seurauksena naistutkimus tuli Helsingin yliopistoon ja sukupuolten tasa-arvoa alettiin edistää suunnitelmallisesti myös yliopistoissa. Sollamo kertoo kirjassaan, millaista on ollut olla monien lasikattojen särkijä.
Sotien jälkeen elämä oli niukkaa, mutta antoisaa
Tuleva professori syntyi 9.12.1942 pieneen punaiseen hirsimökkiin aivan kirkonkylän kansakoulun, urheilukentän ja nuorisoseurantalo Ahjolan vieressä. Tuossa mökissä Saimi-äiti odotti esikoistaan yksin, sillä Niilo-isä eli alikersantti Niilo Pursula oli sodassa ja taisteli eturintamalla.
– Arvelen, että tieto syntymästäni ehti hänelle sopivasti juuri jouluksi. Minun oli määrä syntyäkin jouluna, mutta synnyin kahta viikkoa aikaisemmin.
Hankasalmelta kotoisin oleva Saimi tapasi Niilon tultuaan käymään isosiskonsa Sylvi Saksalan luona Arrakoskella. Sisaruksia Raijalle syntyi kolme kahden vuoden välein: Kaarina, Matti ja Sinikka.
Kaupasta haettiin lähinnä voita, sokeria, hiivaa ja kahvia. Maito haettiin Talo-Pursulasta joka ilta neljän litran hinkillä.
– Yhtään lastenkirjaa ei köyhässä kodissamme ollut ensimmäisinä vuosinani. Kun äiti ei muutakaan keksinyt, hän luki minulle vanhan ajan almanakasta mainoksia.
Onnellisen lapsuuden murheellisimpia hetkiä olivat sydänystävä Irjan poismuutto, veljen palovamma ja pitkä sairaalajakso sekä kahdesti saatu kuritus koivunvitsalla eli Koivuniemen herralla. Paljon oli hauskoja hetkiä perheen kesken, isä esimerkiksi opetti lapset seisomaan päällään. Lapsuuden joulut tuikkivat yhä kirkkaina mielessä. Kesällä uitiin, poimittiin mustikoita Kullasvuoresta ja luettiin kirjastosta lainattuja kirjoja. Kesäiltaisin kylän nuoria kokoontui urheilukentälle, jossa leikittiin yhdessä muun muassa tikkuvarasta. Myöhemmin Sollamo oli kesätöissä Mainiemen sahalla ja seurakunnan tyttöleirin ohjaajana Huovarin saaressa.
Teologi Sollamossa heräsi jo varhain. Perheen koti oli hautausmaan vieressä ja suntiona työskentelevä isä toimi sen hoitajana ja haudankaivajana.
– Kun katselin arkun perässä astelevia surusaattueita, oivalsin kuin itsestään, että kannattaisi yrittää elää niin, että kuoltua olisi arkkua saattamassa kaipaavia ja kiitollisia ihmisiä.
Lapset kävivät pyhäkoulua, lisäksi kirkkoherran ja pastorin rouvien pitämää tyttökerhoa. Pitkä koulutie alkoi kansakoulusta syksyllä 1949, mutta koulunkäynnistä Sollamo innostui vasta neljännellä luokalla saatuaan uuden opettajan, vastavalmistuneen Esko Pihkalan.
– Opettajan merkitys oli suuri. Hän kävi useita kertoja puhumassa vanhemmilleni, että minut kannattaisi lähettää oppikouluun. Vanhempia hirvitti rahanmeno, mutta pääsin aloittamaan vapaaoppilaana, jolloin lukukausimaksuja ei tarvinnut maksaa ja oppikirjat sain käytettyinä.
Kevääseen ja kesään 1953 liittyi paljon julkisuutta saanut Kyllikki Saaren murha. Kauhea tapaus meni nuorella tytöllä syvälle ihon alle.
Keskikoulun viisi vuotta Sollamo kulki bussilla Vääksyssä, mutta lukioajan hän asui Asikkalassa kortteeria. Kuuden ällän kirjoittajalle ovet olisivat olleet auki joka suuntaan. Hän valitsi alakseen teologian tähdäten uskonnonopettajaksi.
Yliopistossa alkukielten opettaja kiinnitti huomiota siihen, että heprea ja kreikka sujuivat, ja kielitaitoa voisi syventää historiallis-kielitieteellisellä osastolla. Teologian tutkintojen perään Sollamo suoritti filosofian maisterin ja lisensiaatin tutkinnot. Väitöskirjan aiheeksi valikoitui Septuaginta, Vanhan testamentin vanhin, kreikankielinen käännös.
Perhettäkin tuli, molemmat tyttäret syntyivät opintovuosien aikana. Apulaisprofessori Sollamosta tuli vuonna 1982 ison mediahuomion siivittämänä: hän oli ensimmäinen professoritason nainen koskaan teologisessa tiedekunnassa.
– Pääsin puhumaan siinä yhteydessä ja myöhemminkin naisasiaa.
Asiat veivät mukanaan. Sollamo kiinnostui tasa-arvon lisäksi myös feministiteologiasta ja puolusti homoseksuaalien oikeuksia. Hän oli mm. Suomen Naistutkimuksen seuran puheenjohtajana ja yliopiston toimikunnassa valmistelemassa ensimmäistä tasa-arvosuunnitelmaa. Hän toimi tiedekunnan dekaanina hallintotehtävissä, kunnes tuli valituksi päätoimiseksi vararehtoriksi.
– Siinä meni viisi vuotta yliopistoa kehittäessä. Tyhjensin pajatsoni, enkä suostunut enää toiselle kaudelle. Palasin vielä laitokselle professuuriin eläkkeelle jäämiseen, vuoteen 2007 asti. Se ei tosin tarkoittanut, että työt olisivat loppuneet.
Viimeiseen 7–8 vuoteen ei Sollamolla enää ole ollut väitöskirjaohjattavia. Mökille Virmailaan hän ei miehensä kanssa ole nyt vähään aikaan päässyt, sillä tämä kuntoutuu parhaillaan aivoinfarktista.