Rollaattorimarssille ★

Eläkeliiton Padas­joen yhdistys järjestää paikallisen rollaattorimarssin 8.5. klo 14.

Rollaattorimarsseja järjestetään ympäri Suomea perjantaina 8. toukokuuta, niin myös Padasjoella. Lähtö tapahtuu Seurakuntakodin pihalta ja lenkki kiertää kirkon kautta Koivutietä takaisin Seurakuntakodille.

Mukaan voi liittyä myös matkalta. Lenkin jälkeen on tarjolla mehua ja piparia.

Rollaattorimarssi on yhteisöllinen mielenilmaus, jonka tavoitteena on nostaa esiin jokaisen oikeutta hyvään ja arvokkaan vanhuuteen.

– Haluamme positiivisen kautta osoittaa huolemme iäkkäiden palveluiden tilanteesta ja samalla muistuttaa ikääntymisen moninaisuudesta – ja siitä, että ilo kuuluu myös vanhuuden elämänvaiheeseen. Rollaattorimarssi on yhtä aikaa kannanotto ja ikäkarnevaali. Marssi on puoluepoliittisesti sitoutumaton, todetaan EL:stä.

Rollaattori ei ole pakollinen, mukaan voi ottaa vaikka kävelysauvat.

Scroll to Top