Vuoden 2026 Erävaelluksen Suomenmestaruutta ratkottiin tänä vuonna Hämeenkankaalla. 56. kertaa järjestettävät kisat käytiin 17.–20.9. Jämijärven, Ikaalisten ja Kankaanpään kuntien alueella.
Olimme liikkeellä jälleen saman partion voimin kuin viime vuonna Akaalla. Toiveemme paremmista maastoista toteutui, kun saimme muutamia suo-osuuksia lukuun ottamatta kulkea tasaisia mäntykankaita pitkin. Suunnistuskin tuntui helpommalta maastossa, jossa näki eteensä.
Tunnelmat torstaiaamupäivällä eivät olleet aivan yhtä jännittyneet kuin vuosi sitten ja viime vuodelta tuttujen kasvojen näkeminen kisapaikalla ilahdutti.
Kilpailu alkoi lähtötehtävällä, jossa rakensimme puunkantotelineen riu’usta ja narusta, myöhemmin kisassa pääsimme testaamaan telineen kestävyyttä.
Torstain loppupäivä sujui hyvin, saimme käytyä varsinaisten rastien lisäksi lähes kaikki lisärastit ja tehtävistäkin jäi sellainen tunne, että osasimme. Erityisesti tehtävä, jossa tarvittiin tietämystä Suomen pöllöistä, oli mieluinen, ja siitä saimme varmat pisteet.
Yörastilla tehtävänä oli tehdä vispilä luonnonmateriaaleista. Sillä valmistimme seuraavana päivänä vispipuuroa keräämistämme puolukoista.
Perjantain matka oli pitkä ja sisälsi haastavampia osuuksia maaston osalta. Tehtäviä oli paljon, mutta kahden biologian opiskelijan iloksi, monissa niistä oli hyötyä hyvästä luonnontuntemuksesta.
Myös muita taitoja ja käytännön järkeä tarvittiin, kun tehtävinä oli rakentaa rinkkalautta, jolla pystyy ylittämään joen kuivana pysyen, sytyttää nuotio paristojen ja teräsvillan avulla ja valmistaa parsinsieni sukan korjaamiseen.
Suunnistaminen sujui paremmin
Lauantaina matkaan lähtiessä satoi kaatamalla, mikä latisti tunnelmaa hieman. Sade onneksi lakkasi aamupäivän aikana. Tehtävinä oli muun muassa tunnistaa puulajeja ja metsurin työvälineitä, paikantaa ja etsiä geokätkö, sekä auttaa silmänsä satuttanutta suunnistajaa ensiaputehtävässä.
Tässä vaiheessa kisaa alkoivat jalat olla jo väsyneet ja rinkka tuntui painavalta. Viime vuonna olimme päättäneet lähteä keveämmin varustein, mutta jostain syystä rinkat painoivat tänä vuonna vähintään yhtä paljon. Suunnistus sujui tänä vuonna paremmin kuin viime vuonna, liekö kyse enemmän taitojen kehittymisestä vai maaston helppoudesta.
Kiritaipaleelta kaikki lisärastit
Sunnuntaina pakkasimme rinkkamme viimeistä kertaa aamuneljältä. Luvassa oli viimeinen koitos, kiritaival. Aamulla saimme tietää siihen mennessä saadut pisteet, joiden perusteella olimme sarjamme toisella sijalla. Tiesimme, että meidän pitää käydä hakemassa myös kaikki lisärastit, jos aiomme säilyttää asemamme.
Matka maaliin sujui yllättävän kivuttomasti, mutta kyllä olo oli silti erittäin helpottunut, kun maali häämötti edessä koko ajan lähempänä.
Lisärastien hakeminen kannatti, sillä kun lopulliset tulokset julkaistiin, olimme sarjamme parhaat. Oli vaikea uskoa, että olimme todella voittaneet. Parasta kisoissa oli jälleen kuitenkin hyvä yhteishenki kilpailijoiden kesken, järjestäjien suuri panos kaikilla rasteilla ja reitin suunnittelussa sekä tietenkin myös itsensä haastaminen yli sadan kilometrin vaelluksella ja monenlaisilla tehtävillä.
Sylvi Salonen