Vesijako on vedenjakajajärvi, jonka pitäisi olla erinomaisessa kunnossa. Silti järvessä ja sen valuma‑alueella näkyy merkkejä, jotka kertovat päinvastaisesta.
Panu Halme on Suomen ympäristökeskuksen metsäluonnon monimuotoisuuden tutkimusprofessori. Hän viettää aikaa Vesijaon rannalla Romonkulmalla. Metsissä kulkiessaan hän on kiinnittänyt huomiota tummuneisiin pienvesiin ja löytänyt useita hakkuita, joissa metsälakia on mahdollisesti rikottu.
Ennen virkaa tutkimusprofessorina Suomen ympäristökeskuksessa, Halme on toiminut yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopistossa. Viime vuosina hänen tutkimuskohteitaan ovat olleet metsien pienvesien suojelu ja luonnonarvomarkkinat. Työn myötä nautinto metsässä liikkumisesta on osittain kadonnut.
– Koko ajan sitä analysoi metsää. Täälläkin monet ongelmapaikoista olen löytänyt nimenomaan sieniretkillä. En kuitenkaan voisi kuvitella parempaa duunia.
Halme sienestää ja myös kalastaa ahkerasti, mutta niissä on hänen mukaansa enemmän kyse siitä, että etsii kestävää tapaa elää ja hankkia ruokaa.
Lähdemme kulkemaan Leipämyllynoja-nimisen puron vartta. Puro alittaa tien, joka kulkee Romon ja Kasiniemen välillä. Ympärillä näkyy avohakkuita ja vielä pystyssä olevaa talousmetsää. Kartalta katsottuna Leipämyllynojalla ylävirtaan näkyy kuin viivoittimella vedettyjä suoria viivoja ja puro niiden lomassa. Alavirtaan jatkettaessa purossa virtaava vesi kohtaa uuden ojasokkelon ja muutaman laskeutusaltaan ennen kuin päätyy järveen Apajaislahdella.
Ympärillä oleva metsä on valtion omistamaa. Halme huomaa, että suojavyöhykettä puron rannoille ei ole jätetty. Hän pohtii, onkohan hakkuut tehty ennen kuin metsähallitus julkaisi uuden ympäristöoppaan, jossa ohjeistetaan jättämään suojavyöhykkeet kaikkien purojen ympärille, ei ainoastaan täysin luonnontilaisten.
Ympäristöoppaan uudistetussa versiossa ohjeistetaan jättämään luonnontilaisen puron varteen vähintään kohteen täysikasvuisten puiden pituuden levyinen hakkaamaton suojavyöhyke, ja osittain muuttuneille puroille 10-30 metrin levyinen. Suojavyöhykkeen perusteluina mainitaan puron vesitalouden ja pienilmaston turvaaminen.
Alueella näkyy vielä jälkiä siitä, millainen se oli ennen ojituksia ja hakkuita. Metsäkortetta kasvaa laajana kasvustona, todennäköisesti alue on ennen ollut valtava metsäkortekorpi. Metsälain 10 pykälässä on lueteltu erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Ne ovat lain nojalla suojeltuja. Tällaisia elinympäristöjä ovat metsäkortekorpien, kuten muidenkin vesitaloudeltaan luonnontilaisten suoelinympäristöjen lisäksi muun muassa lähteiden ja purojen lähiympäristöt sekä rehevät lehtolaikut.
Metsälakikohteen tulee kuitenkin olla luonnontilainen tai sen kaltainen. Ne erottuvat selvästi ympäristöstään ja ovat pienialaisia tai metsätaloudellisesti vähämerkityksellisiä. Tämä kohde ei ole metsälain turvaama, koska kohdetta heikentävät ojitukset on tehty ennen lain voimaantuloa.
Jatkamme matkaa. Puron varrella näkyy sammaloituneita, uomasta pois nostettuja kiviä, joten täysin luonnontilainen uoma ei ole. Hakkuiden suunnittelija ei ehkä ole tunnistanut tätä puroksi, ehkäpä sen nimen ollessa kartalla oja. Halme kauhaisee puron pohjalta vihreää riimumaista sammalta ja tunnistaa sen isonäkinsammaleeksi. Tämäkin kertoo siitä, että kyseessä on puro.
Oja voi kausittain olla kuiva, mutta puro ei koskaan täysin. Uoma myös mutkittelee ja siinä on syvyysvaihteluita. Toki uomaa on kaivettu syvemmäksi, mutta selvä puro se on kuitenkin.
Professori Panu Halme analysoi vapaa-ajallaankin.
Puron vesi on tummaa
– On selvää, että ei vesi luonnostaan olisi näin tummaa, vaikka yläpuolisilta soilta tulevat aineet värjäisivätkin vettä. Syy puroveden tummuuteen on ojituksissa.
– Toritun suunnilla yksi alue avohakattiin. Siinä oli aiemmin rehevä korpi. Ojat kaivettiin auki ja syvennettiin. Korven alapuolinen puro muuttui sen jälkeen pikimustaksi.
Lähialueilla on tehty muutakin sekä metsä- että vesiluontoa heikentävää vahinkoa. Yksi seudulla äskettäin hakattu kohde oli ojittamaton metsäkortekorpi, jonka vesitalous oli luonnontilainen. Toinen, tervaleppää kasvava korpi oli pieni mutta arvokas. Tämän sertifioinnit PEFC ja FSC olisivat turvanneet, vaikka metsälaki ei välttämättä sen pienialaisuuden vuoksi.
– On kuvaavaa, että kun täällä menee metsään, näkee heti, kuinka metsähallituksen omaa ympäristöopasta on rikottu. Siis valtion omissa metsissäkin.
Taimen takaisin Vesijakoon
Purojen kunnostus, patojen purkaminen ja valuma‑alueen ennallistaminen ovat Halmeen mukaan keskeisiä toimia, joilla Vesijako voidaan pitää kunnossa. Halme on ajatellut tuoda Vesijako‑järven suojeluyhdistyksessä esille purojen kunnostamisen ja soiden ennallistamisen ainakin valtion mailla. Purojen ja ojitusten tila vaikuttaa suoraan järven tilaan. Valuma‑alueella pitäisi lopettaa kunnostusojitukset entisillä soilla.
– Voisimme inventoida kohteita ja ehdottaa metsähallitukselle tärkeimpien ennallistamista. Suojeluyhdistyksen esityksenä ne voisivat mennä läpi. Osa kunnostuksista olisi myös mahdollista tehdä talkoilla. Kiviä voidaan käsivoimin vierittää takaisin uomaan ja levittää soraa. Näin palautuu uoman luontainen rakenne.
Pitkän tähtäimen tavoite voisi olla taimenkantojen palauttaminen järveen. Yksi keskeinen kysymys on Kasiniemen pato. Se on käytännössä turha, mutta Vehkajärven ja Vesijaon asukkailla on erimielisyyttä sen purkamisesta.
Vehkajärven asukkaat ovat tottuneet tiettyyn vedenkorkeuteen. Padon purkaminen muuttaisi sitä. Halmeen mukaan ratkaisu voi yksinkertaisimmillaan olla seuraavanlainen: virtaan asetetaan kaksi isoa kiveä, joiden välistä vesi virtaa. Jos vettä menee liikaa, väliin lisätään kolmas kivi. Näin veden virtausta voidaan säädellä ilman patoa.
Toinen taimenen kulkua estävä pato löytyy Arrakoskelta. Siellä voimalan vieressä kulkee kyllä kalatie, mutta ei siinä ole kaloja nähty. Kolmas mahdollinen kulkureitti taimenelle on Palsanoja, joka Parlammin jälkeen jatkuu Suomenjokena Nerosjärveen saakka. Nerosjärvestä vesi kulkeutuu edelleen Kuohijärven ja Kukkian kautta Iso-Roineeseen, josta lopulta eri vesistöjen kautta Kokemäenjokea myöten Pohjanlahteen. Reitillä kalojen on mahdollista päästä Palsankosken ohi. Seuraava este kaloille on Neros- ja Kuohijärven välisellä Porraskoskella, jonka säännöstelypato luo totaalisen vaellusesteen. Myöhemmin esteitä on toki runsaasti lisää. Palsanojassa kuitenkin tiettävästi on taimenta.
– Luonnontilaisena uskomattoman pienetkin purot voivat olla taimenelle sopivia.
Tummuminen vaikeasti hahmotettava ongelma
Halme on puhunut vesien tilasta niin yliopiston opiskelijoille kuin päättäjille. Halme kertoo näyttäneensä poliitikoillekin ojikoita, jotka tummentavat vettä ja kuormittavat lopulta Itämerta sekä Porin että Kotkan edustalla. Yhteys ei aina hahmotu: kun Päijänne, Saimaa ja Perämeri tummuvat, kyse on samasta ilmiöstä. Valuma‑alueiden kunto ratkaisee järvien ja lopulta Itämeren kunnon.
– Tummuminen oli pitkään asia, joita ei meidän vesissä tunnistettu, koska se ei ole EU:ssa merkittävä asia. Vesipuitedirektiivi ei tunnista tummumista ollenkaan. Muualla kuin Suomessa, Ruotsissa ja Irlannissa ei ole merkittävästi ojitettu, Suomessa näistä eniten. Muualla Euroopassa ei ole turvemaita eikä tarvetta ojittaa.
– Tummuminen on selvä haaste. Vaikka se ei tällä hetkellä etene kovin nopeasti, ilmastonmuutoksen myötä ojitettujen alueiden päästöt tulevat kasvamaan. Jos maankäyttö ei muutu, tilanne pahenee. Elämme sellaista aikaa, että lähivuosikymmeninä maankäyttöä tulee saada koko ajan paremmaksi, että tummuminen pysyisi edes nykytilassaan.
Vesijaossakin näkyy se, että melkein jokaisen järveen virtaavan puron tai valtaojan suulla on liejuinen ja rehevöitynyt kohta. Järven ongelmat tulevat pääosin metsistä, ojitusalueilta. Koska vesi on vedenjakajalla, voidaan sanoa, että ongelmat ovat täysin tämän järven valuma-alueelta peräisin. Tästä syystä järvi on tavallaan myös hyvä laboratorio ympäristönmuutoksille.
– On myös surullista, että ei edes vedenjakajapaikoissa saada tilannetta haltuun. Toinen on tilanne esimerkiksi Päijänteellä, jonne vesiä tulee satojen kilometrien päästä. Porukka, joka pitäisi saada mukaan on siellä valtava.