Taikatalvi luetaan yläkoulun lukumaratonissa ★

– Olen sitä mieltä, että vuosi 2026 tulee muutenkin olemaan ihmeellinen vuosi ja nyt me aloitetaan se Tove Janssonin Taikatalvella, totesi rehtori Pirjo Ala-Hemmilä ja aloitti lukumaratonin.

Tammikuun lukutaitoteemaa toteutetaan Pappilanmäen koululla lukumaratonilla. Maanantain 12.1. ruokavälitunnin päätteeksi alkoi kolmeviikkoinen lukuputki, jonka aikana luetaan ala-aulassa ääneen Tove Janssonin iki-ihana Taikatalvi-kirja. Kaik­kien tuntemassa klassikkokirjassa Muumipeikko herää talviuniltaan ja joutuu keskelle uutta vuodenaikaa. Siitä alkaa hänen taikatalvensa.

Ala-Hemmilä luki ensimmäiset sivut maratonkirjasta.

Vaihtuvat vapaaehtoislukijat käyvät vartissa läpi kymmenisen sivua.

– Lukija vaihtuu päivittäin, mutta tarina jatkuu siitä, mihin se on edellisellä kerralla jäänyt. Lukijoiksi on värvätty koulun henkilökuntaa, opiskelijoita ja kunnanjohtajaakin on pyydetty mukaan, kertoo äidinkielenopettaja Anita Kuusenhako.

Luku-urakkaa voi seurata maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin. Keskiviikon ruokavälkälle maratonia ei otettu, koska silloin on Nuokun, seurakunnan ja 4H:n kahvitus.

Aulaan voi jäädä myös maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 13 välitunnilla lukemaan valitsemaansa romaania. Yläkoululaiset käyvät tällä viikolla kirjastossa lainaamassa luettavaa.

Kirjakahvila ja lempikirja-arvaus

Lukuteemaan liittyy myös­ kirjakahvila torstaisin klo 13 välitunnilla ruotsin luokassa. Oppilaille ja lukion opiskelijoille on tarjolla kahvia, teetä ja keksiä. Ajatuksena on, että kahvittelun ohessa voi itsenäisesti lukea.

– Lukuhaasteeseen osallistuneille on jaossa hienoja kirjanmerkkejä.

Koululla on myös lempikirja-arvaus. Henkilökunnan jäsenet ovat julkistaneet nimettöminä kaikkien aikojen kirjasuosikkinsa ja nuoriso voi kuvausten perusteella arvailla, mikä kirja on kenenkin lemppari. Arvanneiden kesken arvotaan palkintoja ja parhaiten arvannut palkitaan erikseen.

Lukuvuoden alussa yläkoulun joka luokka käy kirjavinkkauksessa kirjastossa. Lisäksi Kuusenhako vie oppilaansa kerran kuussa kirjastoon, josta myös lainataan lukemista.

– Jokainen äikäntunti päättyy siihen, että luetaan vartin verran. Teemakuukauden aikana toivotaan muidenkin opettajien lisäävän lukemista.

Lukutaitoteema tulee tarpeeseen, sillä nykynuoret eivät juurikaan vapaa-ajallaan enää kirjoihin tai lehtiinkään tartu. Kännykkäkielto on edesauttanut lukemista koulupäivän aikana.

Lukutaito vahvistuu vain lukemalla. Lukukeskuksen mukaan päivittäin lukemista harrastavat oppilaat saavat perustaitoihinsa yli vuoden etumatkan verrattuna niihin, jotka lukevat harvemmin kuin kerran viikossa. Pitkäjänteinen kaunokirjallisuuden lukeminen koulun alusta lähtien ennustaa hyvää lukusujuvuutta ja luetun ymmärtämisen taitoja peruskoulun lopussa. Olennaista on lukea digitaalisten tekstipätkien sijaan pitkiä kokonaisia kirjoituksia.

Omaksi ilokseen neljäsluokkalaisista lukee päivittäin lähes kolmannes. Lukutaidon vahvistamiseksi vaadittavan määrän, eli puoli tuntia päivässä, lukee vain puolet neljäsluokkalaisista. Somen ja ruutujen pirstaloima arki haastaa koululaisten lukutaitoa ja keskittymiskykyä.

Scroll to Top