Osana Geopark-viikkoa kunta järjesti kaksi ohjattua kierrosta Luukonhaan arboretumissa. Kierrosta ohjasi puulajipuistosta alusta asti vastannut kunnan kausityöntekijä Tapani Uronen, joka harrastaa dendrologiaa vapaa-ajallaan.

Monelle tuntematon arboretum on jo kahdeksan vuotta ollut hienoine lajeineen ja on nykyään kokonaisuudessaan yli kahden hehtaarin alue, jossa voi kokea luonnon monimuotoisuutta.
Ohjattuja kierroksia Uronen kertoo pitävänsä mielellään pienillekin ryhmille, kunhan ottaa yhteyttä ensin kunnan ympäristösihteeri Maria Virtaseen. Urosen mukaan näin alkukesästä arboretum on parhaimmillaan, mutta nähtävää riittää, mihin aikaan vuodesta tuleekaan.
– Kesäkuun alusta perennat ovat parhaimmillaan, mutta loppukesästä puulajipuiston syysvärit ovat totta kai näkemisen arvoisia.
Kahdeksan vuoden aikana arboretumia on hiljalleen laajennettu ja lajeja on lisätty vuosien saatossa. Uronen kertoo omiin puulajipuistosta löytyviin suosikkilajeihinsa kuuluvan eri pihlajat.
– Olen huomannut, että vuosien saatossa tänne on saapunut erilaisia pikkulintuja pesimään. Kasvien monimuotoistuessa lintukannastakin on tullut monimuotoisempaa.
Hyvinvointimetsä tekeillä
Arboretumin viereen on rakenteilla hyvinvointimetsä. Hankkeen suunnittelutyöt on tehty huhti- ja toukokuun aikana ja rakentaminen tapahtuu touko-lokakuu aikana. Hyvinvointimetsän pitäisi olla rakennettuna lokakuun loppuun mennessä.
Hankkeen tavoitteena on parantaa kunnan ulkoilu- ja virkistyskohteita ja saada niille lisää käyttäjiä. Rakenteilla lisätään kohteiden mielenkiintoa ja saavutettavuutta.
Metsässä oleminen vaikuttaa tutkitusti ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen positiivisesti. THL:n hyte-arvioinnissa terveysmetsä on luokiteltu näyttöön perustuvaksi toimintamalliksi, jonka vaikuttavuus on kiitettävällä tasolla.
Terveysmetsämalli soveltuu hyvin eri väestöryhmien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Padasjoelle hankkeen myötä perustettava hyvinvointimetsän tarkoituksena on luoda kaikenikäisille kuntalaisille helppokulkuinen ja helposti saavutettavissa oleva metsäalue edistämään asukkaiden toimintakykyä, mielen hyvinvointia, energisyyttä ja rentoutumista.
Hyvinvointimetsään tehdään opasteet ja penkki.