Säästöpankin laajennus harjakorkeudessa. Padasjoen Säästöpankin uuden osan harjannostajaiset pidettiin perjantaina. Uutta tilaa tulee noin 200 neliömetriä, kun laajennus saadaan valmiiksi kesällä. 1953 rakennetun ja 1967 peruskorjatun pankkitalon laajennus on tullut välttämättömäksi pankkitoiminnan voimakkaan kasvun tähden. Vuonna 1973 pankin talletuskehitys oli Suomen Säästöpankkien paras. Toukokuussa pankki saa ATK-kassapäätteet.
Padasjoen Metalli Oy:lle esitetään myytäväksi Taulun teollisuusalueelta yhtiön vuokraama teollisuushalli tontteineen. Lisäksi ehdotetaan myytäväksi viereinen 5600 neliön tontti lisäalueeksi. Halli on rakennettu vuonna 1973 ja se on yli 1000 neliömetrin laajuinen.
Kunnanhallitus käsitteli yli 60 Vesijaon kyläläisen allekirjoittaman kirjelmän, jossa pyydetään toimenpiteitä kylän venevalkaman ja uimarannan säilyttämiseksi kyläläisten yhteisenä alueena. Kyseiselle tontille on rakennuslautakunta myöntänyt rakennusluvan, siitä on valitettu lääninhallitukselle.
Opettaja Martta Kuusiston muistolle. Hänelle annetut päivät kuluivat loppuun, eikä hän enää ole keskuudessamme. Kaikki hänen läheisensä tuntevat kaipausta hyvän ihmisen lähdettyä. Martta Kuusisto eli toisia varten. Hänen ohjattavanaan oli padasjokelaisten laulajien joukko, myöskin runous sai Martta Kuusistosta voimakkaan tulkitsijan. Opettajana hän ei ollut vain tiedonjyvien kylväjä, vaan hänen kylvövakassaan oli rakkauden siemeniä. Mieleen palaa hänen sanoittamansa pieni laulu, jota lapset yhä laulavat: ”Minulla on isä ja minulla on äiti, ja minulla on oma koti. Kotiseudun rakkaan nimi ompi Padasjoki.” Kylvö on nyt päättynyt, mutta siemen itää ajallaan.
Padasjoen sairausvakuutustoimiston maksamat korvaukset olivat viime vuonna yhteensä 1.773.120 mk. Matkakorvauksia oli 17,2 % kaikista, kun koko maassa ne ovat keskimäärin 7,3.
Padasjoen Yrityksen Ilmari Tulokas voitti kuulantyönnön kansallisissa sisähallikisoissa tuloksella 16,78, mikä uupuu vain 2 cm miesten A-luokan tuloksesta. Viime syyskuussa hän työnsi Padasjoen kentällä Yrityksen virallisiksi ennätysnumeroiksi 16,19.
Antti Mäkinen kertoi suden käyneen päällensä viikonvaihteessa Koskeninkilän Seittenpäällä. Ensin se oli hyökännyt takaapäin ja vielä uudestaan edestä. Hän oli kuitenkin onnistunut karkottamaan sen metsään. Mäkinen arveli suden jahdanneen laukonpeuroja ja sen vuoksi käyneen ihmisenkin kimppuun. Eläin oli Mäkisen mukaan isokokoinen ja ”100-prosenttisen varmasti” susi.