Kukkakaupan Sarista Padasjoen Palvelija ★

Padasjoen Lions Club palkitsi perinteiseen tapaansa Padasjoen Palvelijan joulun alla. Tänä vuonna valinta osui Padaskukassa työskentelevään Sari Syréniin.

Padasjoen Lions Clubin presidentti Petri Syrjä ja sihteeri Heikki Jaakkola kävivät ojentamassa Sari Syrénille kunniakirjan ja Anja Santalahden maalaaman taulun.

– Olet ollut pitkään asiakaspalvelutyössä ja aina iloisena valmis palvelemaan, perusteli LC Padasjoen presidentti Petri Syrjä.
Leijonien sihteeri Heikki Jaakkola oli toisena klubin edustajana yllättämässä palkinnonsaajan:

– Teet palvelutyötä perinteisesti kasvokkain, kun monissa firmoissa ei nykyään lähipalvelua enää saa. Kaikki padasjokelaiset varmaan sinut tuntevat ja myös kesäasukkailta on kantautunut positiivista palautetta. Ja kiitokset pitää tietysti antaa uusille yrittäjillekin, että ovat jatkaneet kukkakaupan pitämistä Padasjoella.

Padasjoen Palvelijan kanssa kuvassa Padaskukan yrittäjät Laura Ahlqvist (vas.) ja Marjo Kontra.

Iloisesti yllätetty tunnustuksensaaja antoi osan kunniasta äidilleen, joka muistetaan paikkakunnalla niin ikään pitkäaikaisesta asiakaspalvelu-urastaan. Arrakoskella syntynyt ja kasvanut Syrén on ollut kukkakaupassa töissä jo kahden vuosikymmenen ajan.

– Olin ensin Henni Koskimäen palveluksessa, sitten tuli kukkakauppiaaksi Eeva Dikert. Olin välillä vähän aikaa satamassa ja pankissa, kunnes palasin takaisin kukkakauppaan Dikertin palvelukseen. Yrittäjän vaihtuessa Eva Salmivuoreen sain jälleen jatkaa hänellä työtekijänä. Olen ollut onnekas, kun olen saanut olla saman yrityksen palvelutehtävässä näin kauan.

Lukion jälkeen Syrèn opiskeli Lahdessa ja päätyi 10 vuodeksi elektroniikkatehtaalle töihin. Puutarha-alalle hän päätyi naapurin ansiosta: tämän lähtiessä puutarhakouluun Syrènkin innostui alasta ja lähti hänkin kouluttautumaan alalle. Viherrakennuspuolella työt ovat kausiluontoisia, joten töitä tuli parin talven jälkeen kysyttyä synnyinkunnan kukkakaupasta.

Asikkalalainen jo parikymmentä vuotta

Syrèn ajelee töihin naapurikunnan puolelta Kurhilasta, jossa hän asuu Jarinsa kanssa. Uusioperheeseen kuuluvat puolison lapset ja Sarin tytär Emma, joka on juuri tehnyt hänestä isoäidin.

– Aikaisemmin aina ihmettelin ihmisiä, jotka höpsähtävät isovanhemmiksi tultuaan ihan täysin, mutta nyt en enää ihmettele ollenkaan. Pilvisinkin päivä kirkastuu, kun katsoo pikkumiehen suloista hymyä.

Kotioloissa Syrèn rentoutuu kutomalla mattoja kangaspuilla ja käy tuulettumassa lähimetsässä kävellen tai pyörällä. Palautumista tarvitaan, sillä joulu on kesäkauden jälkeen toinen iso kiiresesonki kukkakaupassa. Jouluisia kukkia, kransseja ja asetelmia ostetaan niin omaksi iloksi kuin lahjaksikin.

Hautakukkapalvelu on kasvattanut suosiotaan. Kukkakaupan naiset veivät viimeiset kukkaset hautausmaalle marraskuun lopulla, kynttilöitä viedään jatkossakin tilauksesta haudoille. Kaikki eivät joulunpyhiksi pääse itse paikalle viemään kynttilätervehdystä läheisen viimeiselle leposijalle.

Scroll to Top