Historianharrastaja Minna Perälä esitteli tiistaina 19.11. Kotiseututalolla alkuvuodesta ilmestynyttä Vesjakaan kyläkirjaa. Vesijaon-Porasan kyläyhdistyksen kustantamaan 515-sivuiseen kirjaan Perälä on kirjoittanut ensimmäiset 130 sivua.
Kirkonkyläläinen on koulutukseltaan opettaja, joka omaksi ilokseen lueskelee vanhoja papereita, tuomiokirjoja ja karttoja. Aarnon Puun ja Sahan –historiakirjan hän kirjoitti jo parisenkymmentä vuotta sitten.
–Huomasin, että kansalaisopistossa oli avoimen yliopiston historian kurssi ja kylähistoria-kurssi. Tarjosin Toritun kyläkirjaan kurssin opiskelunäytetöitä, jotta ne tulisivat hyötykäyttöön.
Myös Arrakosken kyläkirjaan Perälä on kirjoittanut osia, samoin kirkkohistoriikkiin Viidestä yhdeksi hän kirjoitti Padasjoen osuuden.
Heti Vesijaon historiakirjaa aloittaessa Perälä törmäsi nimiongelmaan:
– 100 vuotta sitten kielitieteilijät huomasivat, että puhekielessä kylää kutsutaan Vesjakaaksi, mutta kartassa lukee Vesijako. Puhekielessä ilmaantuu myös muotoa Vesijakaa. Sovimme muiden kirjoittajien kanssa, että kirjassa saa käyttää näitä kaikkia.
Vanhimmat asuinpaikat Kasiniemessä ja Romolla
Kivikaudella ihmiset liikkuvat vesistöjä pitkin ja asustelivat paikoilla, mihin me nyt hakeudumme retkeilemään eli aurinkoiselle hiekkarannalle.
– Vesjakaalla kivikautista asutusta on ollut ainakin Ruhansillassa, Puuksamenniemessä ja Iso-Hiekassa. Nämä ovat Vesijakaan vanhempia asuinpaikkoja.
Rautakauden ajan asutuksesta ei ollut mitään tietoa, kunnes kolme vuotta sitten Perälä ja Vesijaon vapaa-ajan asukas Jari Hokka ostivat sattumalta yhtä aikaa metallinpaljastimet. Hokka oli jo kysynyt luvan mennä tutkimaan TuoreTorin lähistöä paljastimen kanssa ja Perälä lyöttäytyi hänen seuraansa.
– Jo puolen tunnin etsinnän jälkeen löysimme keihäänkärjen, jonka Museovirasto arvioi olevan mahdollisesti merovingi-ajalta eli 600-luvulta.
Vanhan säteritontin kalliota alettiin tutkia lisää ja sen todettiin olleen rautakautinen polttokenttäkalmisto. Sieltä löytyi luusiruja ja tuhkaa, mutta myös kolme keihäänkärkeä, keramiikkapaloja ja solki.
Perälän löytämä keihäänkärki ja sen ennallistus ovat esillä Lahden historiallisen museon uudessa näyttelyssä.
Perälä kannustaa ilmoittamaan löydöistä ilppari.fi –sivuston kautta, jotta vanhat kohteet jäisivät jälkipolville kulttuuriperinnöksi.
Ryhdyttiin ruotsalaisiksi
Keski-aika (1200–1500) oli Hämeessä sotaisaa aikaa.
– Hämäläisiä uhattiin useasta suunnasta: Novgorodista ja Karjalasta kuin Ruotsistakin. Häme liitettiin sotaisten vaiheiden jälkeen Ruotsin kruunun yhteyteen ja katoliseen kirkkoon 1200-luvulla. Vanhojen muinaisuskontojen sijaan alettiin vuosisatojen kuluessa hiljalleen muuttua kristityiksi ja käydä 1400-luvulla rakennetussa Padasjoen katolisessa Pyhän Birgitan kirkossa.
Maallisessa organisaatiossa Ruotsin kruunu otti mallia keskiaikaisen Euroopan hallinnollisista innovaatioista. Hämeen heimo sai oman linnalääninsä ja keskuspaikaksi alettiin 1200-luvulla rakentaa Hämeenlinnaa. Hallinto uudistettiin muodostamalla hallintopitäjät, neljänneskunnat ja maakirjakylät. Näin syntyi Vesijaon kylä ja Vesijaon neljänneskunta, josta tuli veronkantopiiri. Hämeenlinnan ja Hauhon seudun ylimystöllä oli maita aina Kasiemessä ja Toritulla asti.
Mitä enemmän on riidelty, sitä enemmän vanhoista asiakirjoista löytyy tietoa. Ensimmäinen merkintä Padasjoen pitäjästä löytyy vuodelta 1436 syynipöytäkirjasta, kun auttoislaiset ja vesijakolaiset kiistelevät rajan paikasta.
Peltoja viljeltiin kaksivuoroviljelyllä. Jokainen omisti verolukunsa mukaisesti sarkoja. Viljelyskasveja olivat ohra, ruis, herne, papu, nauris, hamppu ja pellava. Veroluetteloista voi nähdä, että Vesjakaan taloissa oli 1500-luvulla keskimäärin kaksi vanhempaa nautaa ja kaksi nuorempaa nautaa, kaksi lammasta, yksi vuohi ja yksi hevonen.
Vesijako on ollut melko iso kylä, taloja siellä on ollut 14. Saman verran savuja on ollut Auttoisilla ja Jokioissa. Muut kylät ovat olleet pienempiä.
Isoviha ja rutto
Kuningatar Kristiina alkoi lahjoitella aatelisille vero-oikeuksia ja vesjakaalaiset maksoivat 1600-luvulla veroja liivinmaalaiselle sotaherra Johan Patkulille.
– Patkul myi verotusoikeuden Arvid Hornille 1667. Hänen isovanhempansa olivat omistaneet Nyystölää ja niin hän päätti ostaa täältä Auttoisten ja Vesjakaan läänitykset. Horn oli Padasjoen vaikutusvaltaisin henkilö, hän omisti Nyystölän, Alhon, Kasiniemen ja Vesijako-säterin kartanot.
Kylmä ajanjakso 1500– 1600-luvuilla aiheutti katovuosia ja taloja autioitui. 1600-luvun lopussa kolmannes Suomen väestöstä menehtyi, Vesijaolta neljännes. Ruotsi kävi paljon sotia ja otti jatkuvasti miehiä sotaväkiin. Väestöä vähensi myös 1700-luvun alussa Isoviha ja rutto.
Tiloilla oli 1700-luvulla kolme maanluontoa: Ratsutilat maksoivat veronsa varustamalla ratsumiehen hevosineen sotaan. Perintötilat ja kruununtilan maksoivat veronsa erilaisina parseleina kuten viljana tai kapakalana. Kruununtilat olivat tiloja, jonka omistusoikeuden kruunu oli ottanut maksamattomien verojen vuoksi. Asukkaat saivat jäädä taloon asumaan ja jos he pystyivät maksamaan kolmen vuoden takaiset verovelkaansa, siirtyi talo takaisin perintötilaksi.
Vuodet 1721 jälkeen aina 1800-luvun lopulle asti olivat hyviä ja väestö kasvoi. Talon peri vanhin pojista ja nuoremmille pojille saatettiin perustaa torppia. Torppien määrä räjähti myös Vesijaolla ja niitä oli 1900-luvun alussa yli 100. Torppari maksoi vuokrana talon isännälle esimerkiksi rukiita ja voita sekä mies- ja hevostyöpäiviä. Kontrahtiin kuului usein myös holli-, kaupunki- ja kruununkyytejä.
Isojako muutti kylän asutusta, kun ryhmäkylästä muutettiin laajemmalle alueelle. Isojaossa jaettiin kaikille omat pellot. Viljavaa peltoa sai vähemmän ja huonompaa enemmän. Ylijäämämaa jäi valtiolle, minkä peruja Vesijaolla on vieläkin luonnonpuisto ja muita valtion maita.
Kuuluisia sarjamurhaaja otettiin kiinni Vesjakaalla. Kerpeikkarin tarinan ja paljon muita voi lukea Vesjakaa–kyläkirjasta, jonka voi ostaa omakseen ottamalla yhteyttä Vesijaon-Porasan kyläyhdistykseen.