– Tänä kesänä perhosmaailma on uskomattoman runsas, sillä päiväperhosille lämpimiä, aurinkoisia kesäpäivä on ollut poikkeuksellisen paljon, kertoi Heikki Aarela ennen juhannusta Olkkarilla pitämässään perhosluennossa.
Helteiden ansiosta perhoslajit kuoriutuivat kolme viikkoa etuajassa normaalista ja päiväperhosten kannat lähtivät selvään kasvuun edellisvuosiin verrattuna. Olkkarilla opittiin kauniista siivekkäistä paljon uutta, muun muassa se, että Suomen kansallisperhonen on paatsamasinisiipi.
Pöllömiehenä paremmin tunnettu Heikki Aarela on harrastanut myös perhosia pikkupojasta lähtien. 60-luvun alkupäässä Helsingissä syntynyt Aarela on viettänyt aina kesiään Padasjoella Likoniemessä.
– 70-luvun alkupuolella ”luontopolkuni” alkoi juuri perhoskeräilyllä. 4-5 vuotta sitä kesti ja sen jälkeen siirryin lintuharrastuksen puolelle, kunnes 2016 kesällä koin uuden elämyksen, jonka ansiosta palasin takasin myös perhosten pariin.
Ennen perhosia harrastettiin haavin kanssa juosten, nyt kannetaan digikameraa kaulassa.
Mielenkiintoinen muodonmuutoksineen
– Perhosen muodonmuutos tekee siitä mielenkiintoisen, munista tulee toukkia, jotka luovat nahkansa 4-5 kertaa ja koteloituvat, ennen kuin syntyy aikuinen lentävä perhonen.
Päiväperhosia Suomessa on noin 120 eri lajia, joista Aarela on Padasjoella tavannut kuutisenkymmentä. Lajeista vain murto-osa talvehtii aikuisina.
Kevään ensimmäisenä liikkeellä olevat sitruunaperhoset ovat niitä harvoja. Ne tankkaavat syksyllä ja kun kylmenee, ne aloittavat talvehtimisen esimerkiksi mustikanvarpujen seassa ja lumi ei niitä haittaa, päinvastoin. Varhain keväällä ne pariutuvat, jonka jälkeen naaras munii ja lopulta loppukesästä kuoriutuu taas uusi sukupolvi aikuisia perhosia. Tyypillisiä talvehtijoita ovat sitruunaperhosen lisäksi nokkos- ja neitoperhonen sekä suruvaippa.
On olemassa myös lajeja, joita voi lentävinä havaita vain joka toinen vuosi.
– Tällainen on suolla elävä rämekylmänperhonen. Koska toukan kehitys on kaksivuotinen, aikuista perhosta tavataan yleensä vain parillisina vuosina.
Joidenkin perhoslajien levinnäisyyden eteläraja on siirtynyt selvästi pohjoisemmaksi ilmaston lämpenemisen takia.
– Kannanmuutoksia ovat aiheuttaneet muun muassa Etelä-Suomen soiden ojitukset, joiden vuoksi useampi suolla elävä perhoslaji on kadonnut. Metsien voimaperäinen käsittely, paahdealueiden umpeenkasvu sekä laiduntamisen väheneminen ovat vaikuttaneet merkittävästi perhoskantoihin.
Perhosten elämä on siitä hankalaa, että monilla lajeilla on vain yksi niiden toukille sopiva ravintokasvi. Esimerkiksi harvinaiselle pikkusinisiiven toukalle kelpaa ruuaksi vain idänkeulankärki niminen kasvi tai apolloperhosen toukalle kelpaa vain isomaksaruoho. Niinpä naaras pyrkiikin munimaan lähelle ravintokasvia.
Perhosbaarissa punkkua tarjolla
Aikuiset perhoset ovat lyhytikäisiä, elinikä on 2-3 viikkoa, paitsi muutama aikuisena talvehtiva laji. Osa perhosista ei syö aikuisina mitään, päiväperhoset taas imevät imukärsällä mineraaleja maasta, kosteutta lehtien pinnoilta tai kukista mettä. Haapaperhosella on tapana istuskella sora- ja hiekkateillä imemässä kosteutta ja mineraaleja tien pohjasta, joten valitettavan moni perhonen joutuu autojen yliajamaksi.
Suomeen vaeltaa vuosittain perhosia etelästä ja kaakosta. Osa lajeista on harvinaisia. Nykyään vuosittain tavattava vieras on amiraali. Loppukesällä lentävät amiraaliperhoset ovat Suomessa syntyneitä perhosia, joiden vanhemmat ovat saapuneet kaukaa etelästä touko-kesäkuussa. Kevään tulokkaiden munista kehittyy uusi sukupolvi elokuussa ja näitä toisen polven -amiraaleja tavataan pitkälle syksyyn. Laji ei kestä pakkasia, vaan ne pyrkivät muuttamaan lämpimään ennen talven tuloa.
Aarela ilmoittautui baarinpitäjäksi, sillä hän on pitänyt perhosbaaria jo usean vuoden ajan.
– Netistä ja kirjoista löytyy ohjeita, mutta itse olen kaatanut kiven päälle punaviinistä, fariinisokerista ja hiivasta tekemääni cocktailia ja laittanut sammalta päälle. Sieltä neste valuu pikkuhiljaa ja kutsuu perhosia imemään.
Baarilla vierailee kymmeniä lajeja.
– On upeaa päästä niin lähelle perhosia.