Padaskukalla sidottiin juhannusseppeleitä ★

Padaskukalla tehtiin kauniita kukkaseppeleitä juhannukseksi, kun kukkakaupan toinen omistaja, Laura Ahlqvist ohjasi seppeleensidonnasta kurssia.

Osallistujien seppeleet menivät omaan käyttöön, mutta Ahlqvistin tekemät mallikappaleet menivät puolestaan myyntiin.

– Tälle kurssille oli kymmenkunta ilmoittautunutta. Joulun aikoihin olisi tarkoitus järjestää havukranssikurssi.

Padaskukassa syntyi ihania juhannusseppeleitä Laura Ahlqvistin (oik.) ohjauksessa.

Tänä kesänä Padaskukalla on Ahlqvistin mukaan myyntiä muuallakin kuin kivijalkamyymälässä ja verkossa.

Meillä alkaa kohta myynti Vesijaon TuoreTorilla ja keskustan iltatorillekin pyrimme osallistumaan. Sahtimarkkinoilla meillä puolestaan on kirpputori.

Ahlqvist muistuttaa, että heillä on aukioloaikojen ulkopuolella myös omatoimipalvelu, jossa nykyään myös Mobilepay käy maksuvälineenä.

Padaskukalta voi tarvittaessa tilata hautakiviä. He tarjoavat myös hautakukkapalvelua, josta voi tilata kukkien istutuksen tai lyhdyn haudalle.

Pienessä kunnassa kukkakaupan pitämisessä ongelmallista on Ahlqvistin mielestä varautuminen.

Toivoisin vielä enemmän asiakkailtamme, että he tulisivat pyytämään meiltä reilusti etukäteen millaisille kukille olisi tarvetta. Kysyntää ei riitä tarpeeksi, että voisimme pitää täällä kovin suuria varastoja, kun riski on, etteivät kukat mene myydyksi.

Scroll to Top