Nuorten parlamenttiin kolme padasjokelaista ★

Pappilanmäen koulu on taas tuttuun tapaan edustamassa Hämeen vaalipiiriä Nuorten Parlamentin istuntopäivässä eduskuntatalolla perjantaina 12.4. Opettaja Marja-Riitta Tikkalan mukaan lähtevät yhdeksäsluokkalaisista edustajaoppilaiksi Jenni Karlakari ja Ville Häme sekä toimittajaoppilaaksi Saana Rantala.

– Olen sopinut meille oppilaiden toiveiden mukaan myös tapaamiset kolmen Hämeen kansanedustajan kanssa. Keskustelemme Timo Heinosen, Mira Niemisen ja ministeri Sanni Grahn-Laasosen kanssa, kertoo Tikkala.

Padasjokelaisia voi tähyillä TV:stä, sillä varsinainen täysistunto ja ministerien kyselytunti klo 12–13 tulee suorana lähetyksenä Yle TV1:ltä ja Areenasta. Koululla kaikki ysit katsovat istunnon tuoreeltaan.

Nuorten parlamentin täysistuntoon valitaan 199 yläkoulujen oppilasedustajaa sekä toimittajaoppilaita ja opettajia eri puolilta Suomea. Nuorten demok­ratiakasvatuksen näyttävin tapahtuma järjestetään nyt jo 13. kerran.

Nuorten parlamentissa tutustutaan ajankohtaisten aiheiden kautta yhteiskuntaan sekä siihen, miten nuoret voivat vaikuttaa ja osallistua. Nuorten parlamentti huipentuu kerran kahdessa vuodessa järjestettävään täysistuntoon eduskunnassa. Vuoden 2020 täysistunto peruutettiin koronapandemian vuoksi ja vuoden 2022 istuntopäivä toteutettiin etätapahtumana.

Perinteisesti toimittajaoppilas on kirjoittanut lehteen jutun istuntopäivästä. Raportti eduskuntavierailusta julkaistaan 18.4. Padasjoen Sanomissa. 

Scroll to Top