Kutsutaan palvelukseen ennustaja ★

Onnistuneen toiminnan edellytyksenä on toimintaympäristön lukutaito, hiljaisten signaalien ja pohjavirtausten tunnistaminen sekä riittävät muttei liiat tiedot menneisyydestä. Mielikuvitus ja myötäote asioiden esilletuomiseen ja esittelyyn katsotaan eduksi. Silmistä silmiin katsominen on sallittua. Ihan luksusta on, mikäli osaat johtaa itseäsi niin, että aikaa jää myös ajattelulle.

Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa. Tilanteessa on avuksi, jos edes yrittää toisaalta yrittää tunnustaa sen mille ei itse voi mitään, mutta yrittää kuitenkin parhaalla mahdollisella tavalla sopeutua toimien mahdollisuuksien mukaan.
Musta ei muutu valkoiseksi puhumalla, mutta kuinka paljon enemmän saakaan aikaan, kun näkee tilanteet mahdollisuuksina eikä vain uhkina ja pelkoina. Ongelmat ja epäkohdat eivät poistu maton alle lakaisemalla. Niistä pitää puhua mieluusti rakentavasti ja kasvotusten.

On tartuttava toimeen silloin kun on sen paikka ja tilanne niin vaatii. Niille, jotka nauttivat epäkohtien keskellä tarpomisesta edes yrittämättä löytää ratkaisuja tai muutoksentekoa parempaan suuntaan voi toivottaa onnea – teiltä ei tekeminen lopu – suota riittää. Syyllisten etsiminen ei mennyttä muuksi muuta, senkin ajan voi hyvin käyttää muutoksen tekemiseen.

Kuinka paljon käytettävissä olevasta energiasta voikaan käyttää tulevaisuuden tekemiseen sen sijaan että piehtaroi luettelon omaisesti ongelmia listaten tai lietsomalla lietsoa kielteisyyttä.

Mikä onkaan hymyn voima. Se ei maksa mitään. Suurin vaara on, että hymy ja hyväntuulisuus tarttuu.

Ennustajaehdokkaat saavat ilmoittautua Kuntalaan ainakin niinä päivinä, kun kunnanjohtajan auto on paikoitettuna parkkipaikalle. Mikäli ikkunoissa palaa valo vielä iltamyöhäänkin, se ei kuitenkaan takaa vastaanottoa, sillä ne ovat voineet joko unohtua päälle, tai valojen sytyttäjä on vain läpikulkumatkalla.

Kunta on ihmistensä näköinen ja kokoinen yhteisö. Jokainen yhteisön jäsen on oman kotikuntansa markkinoija. Millainen kuva meistä välittyy ulospäin, on monien tekijöiden summa.

Otammeko vieraamme hymyillen vastaan? Olemmeko kohteliaita toinen toisillemme? Tarjoammeko apuamme sitä tarvitsevalle? Osaammeko puhumisen lisäksi myös kuunnella?

Vai
olemmeko valmiit maksamaan 50 € siitä, että ainakaan kaveri ei saa 100 €? Toteammeko kun jotain on jo tapahtunut tai pitkän ”onhan tästä puhuttu” ajan jälkeen, jotain oikeasti tehdään ”olenhan minä tästä puhunut, mutta eihän sitä nyt ainakaan noin olisi pitänyt tehdä” semminkin jos/kun onnistuja tai tekijä on se naapuri, jonka isän isä jo toimi niin kuin toimi? Odotammeko ja sanomme sen mahdollisimman äänekkäästi varsinkin pitäjän ulkopuolella, että ”eihän meillä ole sitäkään eikä sekään tee asialle mitään”

Asenne ei tietenkään ratkaise kaikkea, mutta on sillä iso merkitys. Huonoja päiviä tulee itse kullekin, mutta epäilenpä, että niillä, jotka havaitsevat sen hyvän mitä on olemassa ja siitä vielä muille puhuvat elävät helpompaa elämää kuin ne, jotka ovat sukua ”Aina Inkeri Ankeiselle”.

Padasjoen kunnanjohtajan paikka on laitettu avoimeksi tätä kirjoittaessani eilen maanantaina. Hakuaikaa on vajaat kolme viikkoa päättyen 9.2.2024.

Edellisen elämäni peruja käytän joissakin yhteyksissä lausetta, joka sopii hyvin tähän. Voidakseen tulla valituksi pitää olla ehdolla. Valintatilanteessa niitä harvoja asioita, joihin voi ihan itse vaikuttaa on ehdokkuus – ollakko vai eikö olla.

Tulen määräaikaan mennessä jättämään hakemukseni Padasjoella avoimena olevaan kunnanjohtajan virkaan, joka täytetään toistaiseksi. Näiltä osin tulevaisuus on nyt sitten muiden käsissä.

vt. kunnanjohtaja Juha Rehula

Scroll to Top