Edessä reitti tuntematon aukeaa, omin voimin emme kestä tuulta vasten. matkalla, Herra, lupaat meitä johdattaa: kaitse askeleita horjuvien lasten. Vaikka vaellus on vaivaista, minä jaksan vielä toivoa: olen kahden maan kansalainen (Kahden maan kansalainen, Kaija Pispa 1995).
Kaksoiskansalaisilla on kahden maan passit. Meillä kristityillä on maalliset passit ja vielä taivaallinen passi, Raamattu. Maan päällä voimme passilla matkustella eri maissa, todistaa henkilöllisyyttä ja osoittaa että olemme Suomen kansalaisia. Meillä on oikeuksia ja velvollisuuksia, mutta myös joitakin vapauksia, mm. liikkumisessa tietyillä alueilla.
Tuon Kahden maan kansalainen -laulu ja varsinkin sen ensimmäinen säkeistö on puhutellut erityisesti tämän vuoden aikana. Viime talvena elämässäni tuli vastaan reitti, mikä oli hyvin tuntematon, mutta sille oli pakko astua, se ei ollut itsestä kiinni. Vaikeina aikoina eläminen tuntui hyvin vaivalloiselta vaellukselta. Välillä tuntui todella raskaalta ja tilanteen mukana tuomat ajatukset ja mietteet eivät tuoneet ainakaan sellaista tunnetta, että olisi varmalla pohjalla. Uusi yllättävä tilanne, jossa jäin ihan yksin ehkä vähän pelottikin, mutta ennen kaikkea huolestutti, miten tästä kaikesta selvitään. Ystävät, sukulaiset ja tuttavat olivat todella suuri tuki siinä tilanteessa. Puolestani on rukoiltu paljon, olen kuullut sitä monesta suunnasta. En tiennyt niin suuresta joukosta sillä pahimmalla hetkellä, mutta koin, että minua kannettiin eteenpäin päivä kerrallaan. Lopputalvesta alkoi elämänilo ja -halu palata, ja eräänä päivänä huomasinkin, että olen elossa! Keväällä valo lisääntyi ja mieli oli iloisempi, sitä on kestänyt tänne syksyynkin saakka. Nämä kokemukset ovat kasvattaneet luottamustani Jumalaan ja Hänen johdatukseensa.
Niin, olemme myös taivaan kansalaisia, vaikka olemmekin täällä maan päällä. Uskovien yhteys, esirukoukset kantavat meitä vaikeina hetkinä. Meidän ei tarvitsekaan jaksaa vaeltaa yksin, meillä on aina taivaan enkelit seuranamme, missä ikinä kuljemmekaan. Saamme luottaa Jumalan johdatukseen ja uskoa näilläkin asioilla olevan jonkin tarkoituksen, vaikka sitä emme vielä ymmärräkään. Uskossa ollessa, taivaan kansalaisena meillä on vankka perustus, Jeesus Kristus. Häneen kun turvaamme, perustus kestää myrskyt ja tuiverrukset, pitäen rakennuksen koossa, vaikka seinät vähän rakoilisivatkin, ne voi korjata ajan kanssa entistä ehommiksi. Raamattu on meidän ”passimme”, jonka avulla pääsemme Jeesukseen uskoen sinne päämääräämme, taivaan kotiin.
Siunausta loppusyksyyn toivottaen
Esa Pyykkö